sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Stephenie Meyerin koukuttava Uusikuu

Uusikuu on Twilight kirja- ja elokuvasarjan toinen osa. Valitsin tämän kirjan, koska tykkään fantasiakirjoista ja pidin elokuvasta. Twilight Saga on neliosainen teos.
   
 Kirjan päähenkilö on Forksissa asuva tyttö nimeltä Bella Swan, joka seurustelee lukion salaperäsisimmän pojan, Edward Cullenin kanssa. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Bella on saanut selville, että Edward ja hänen "sisaruksensa" ovat vampyyreitä.
   
Bella murehtii lähestyviä syntymäpäiviään ja sitä, että on pian Edwardia fyysisesti vanhmepi. Edwardin aboptiosisar Alice päättää järjestää Bellalle juhlat vasten Bellan tahtoa. Hänen mielestää niissä kun ei ole mitään juhlittavaa. Juhlissa tapahtuneen välikohtauksen jälkee Edward on hyvin etäinen ja lähtee pian kaupungista perheensä kanssa jättäen Bellan. Painajaiset ja ahdistus seuraavat Bellaa monta kuukautta, kunnes hän alkaa liikkua lapsuudenystävänsä Jacob Blackin kanssa ahdistus ja pelko vähenevät. Jacob on ihastunut Bellaan, mutta tunne ei ole molemminpuoleinen. Myöhemmin myös Jacob alkaa välttelemään Bellaa ja hänestä tuntuu, että kaikki jättävät hänet ja hän on aivan yksin. Bellalle selviää, että myös Jacob on jotai muuta miltä näyttää- ihmissusi. Bellan ja Jacobin välit paranevat ja heistä tulee taas läheisiä ystäviä. Monien vaikeuksien kautta Edward perheineen palaa Forksiin Bellan luo.
     

Tarinan kaikki hahmot ovat melko inhimmillisiä ja sopeutuvat yhteiskuntaan jotenkin. Kirjassa vampyyrien iho sädehtii auringovalossa, joten siksi he asuvat sateisessa ja synkässä Forksissa, kun taas ihmissudet pystyvät vaikuttamaan muuttumiseensa. Siksi fantasiamaailama ja "tavallinen maailma" sekoittuvat hyvin yhteen. Tarinassa ei esiinny suoranaista magiaa tai taikuutta, mutta osa vampyyreistä on saanut niin sanotun lahjan esimerkiksi lukea ajatuksia tai nähdä tulevaisuuteen. Myös ihmissusien muuttuminen ihmisestä sudeksi on jotai magiaan tai taikuuteen viittaavaa, Kirjassa vampyyrien ja ihmissusien kuvaus ei ollut niin tavanomainen ja yleinen kuin yleensä.
     
 "Tuntuu kuin olisi nähnyt hirveää painajaista, sellaista jossa  täytyy juosta juoksemasta päästyään; keuhkot pakahtuimaisillaan, eikä silti pääse eteenpäin niin lujaa kuin tahtoisi... Tämä ei kuitenkaan ollut unta, ja toisin kuin painajaisissani, en juossut oman henkeni edestä; juoksin pelastaakseni jotakin mittaamattomasti arvokkaampaa. Oma henkeni merkitsi miunlle enää hyvin vähän."  Kirjan takakannessa on kuvaus siitä kun  Bella pelastaa Edwardin kirjan lopussa. Koko kirja myös alkaa tällä lainauksella. Se koukuttaa jo alussa lukemaan kirjaa pitkälle eteenpäin. Vaikka kirja on pitkä, mutta sitä jaksaa lukea monta tuntia putkeen, koska se ei ole pitkästyttävä. Kirjassa tapahtuu koko ajan ja omaa mielenkiintoa herätti se , että halusin tietää onko kirja samanlainen ja yhtä hyvä kuin elokuva.

Pidin kirjasta ja se vastasi odotuksiani. Kirjassa ja elokuvassa ei ollut juurikaan eroa, jopa joidenkin hahmojen kuvaukset täsmäsivät elokuvan näyttelijöihin ja heidän ulkonäköihinsä. Vaikka kirja oli hyvä lukukokemukseni ei ollut kummoinen, koska luin kirjan kiireellisellä aikataulullla enkä ehtinyt keskittyä kirjaan niin hyvin kuin olisin halunnut. 

9 kommenttia:

  1. olipas hyvää teksiä! Nautin lukemisesta. Kirja ei kyllä sopisi minulle luettavaksi :(

    VastaaPoista
  2. Hyvin tiivistetty teksti, kuva myös tukee hienosti arvostelua :-)

    VastaaPoista
  3. Olen itse lukenut samaisen kirjan ja nähnyt myös elokuvana. Kummasta itse pidit enemmän? Olit hienosti tiivistänyt kirjan sisällön ja tuonut kivoja näkökulmia pohdittavaksi! Sitaatin käyttäminen tehokeinona arvoselussa toimii myös hyvin ja herätti ainakin minun kiinnostukseni! Pidin myös tyylikkäästä ja kiinnostuksen herättävästä kuvastasi! :-)

    VastaaPoista
  4. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta ja olet arvostellut teoksen hyvin ! Hyvän lisän arvosteluun tuo kun olet vertaillut teosta samaiseen elokuvaan :)

    VastaaPoista
  5. Suurenmoinen teksti veera! Olet todella kunnianhimoinen lukija, kun jaksoit lukea noin pitkän kirjan. Ihailen sinua :)

    VastaaPoista
  6. Erinomaista tekstiä Veera! Olen itsekin lukenut kyseisen kirjan ja voin täysin samaistua ajatuksiisi :) Kuva on myös oikein hieno. Jatka samaan malliin!! :)

    VastaaPoista
  7. Teksti herätti kiinnostuksen kyseisestä kirjasta. Hyvin kuvailtu ja tiivistetty! :-)

    VastaaPoista
  8. Olet kirjoittanut hyvän ja kattavan tekstin! :) Kuvasi on hieno!

    Se on kyllä totta omallakin kohdallani, että hyvä kirja voi joskus kärsiä paljonkin siitä, että sen lukee liian kiireisesessä elämäntilanteessa, eikä osaa kiireen keskellä heittäytyä kunnolla kirjan maailmaan. Hienoa, että kiireistä huolimatta sait teoksen luettua! :)

    VastaaPoista
  9. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsapp.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista