R.A. Salvatoren uudelleensyntyneet Kumppanukset

Valitsin kirjan ihan yksinkertaisesta syystä, en löytynyt muutakaan. Luettuani kirjan, en luonnehtisi teosta huonoksi, mutta voin jo nyt kertoa ettei se sovi kaikille.

Kirja kertoo 100 vuotta sitten eläneistä Salin kumppanukset -joukon kolmesta jäsenestä, jotka syntyvät uudelleen voidakseen auttaa vanhaa ystäväänsä Drizzt Do' Urdenia. Ja kun sanon syntyvät uudelleen, tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Uusi keho, äiti, isä ja ulkonäkö, mutta samat ja vanhat muistot. Kirjassa tarkastellaan näiden kolmen henkilön, Bruenorin, Regisin ja Catti-brien uudelleen syntyneiden versioiden 21 ''uutta'' elinvuotta.

Itse pidin kirjaa keskinkertaisena. Yksi näistä kolmesta, jonka tarinaa seurattiin, oli äärimmäisen tylsä omasta mielestäni. Siinä ei tapahtunut läheskään yhtä mielenkiintoisia tapahtumia kuin kahdessa muussa ja itse hahmo oli minusta kaikkein turhin. Kirjan maailma ja tunnelma olivat kaikki kohdallaan sen hieman keskiaikasta eurooppaa muistuttavassa maailmassa. Kirja kuitenkin poikkeaa minusta erittäin paljon tavanomaisesta fantasia kirjasta. Siinä ei ole niin sanotusti päähenkilöitä vastustavia roistoja, itse selvää pahaa ei myöskään ole, jota kuvattaisiin suurena uhkana eikä se oikeastaan edes pääty. Kirja loppu on tavallaan ns. cliff hanger ja se päättyy aivan liian nopeasti kirjana. Ehkä kirjasarjana se toimii, siitä en ole tietoinen. 

Kuitenkin fantasialle tyypillisiä piirteitä on rutkasti, kuten örkkejä, kääpiöitä, jumalia/jumalattaria sekä hirviöitä joista esimerkkinä hiidet. Kirja sisältää myös haltijoita ja vampyyrejä. Taikuus esiintyy kirjan maailmassa lähinnä sanalla mahti. Mahtia on montaa erilaista, kuten tavanomaista velhojen taikuutta sekä jumalien/jumalattarien voimia. Velhojen taikuutta voi käyttää ketä tahansa, ketä on opiskellut sitä. Jumalien/jumalattarien mahtia taas käyttävät heidän palvelijansa, joka ilmenee loitsuarvilla. Myös papit ovat taikuuden käyttäjiä, jotka erikoistuvat parannuksessa. 

Selvää pahuutta ei siis tässä kirjassa oikein ole, vaikka siitä puhutaankin. Sitä kuvataan pahana jumalattarena Lolthinaa, joka ei kuitenkaan tee kirjassa oikein mitään. Ehkä hänellä on jokin suurempi merkitys kirjan jatko-osassa, sitä kun en tiedä. 

Kirja ottaa minusta itsensä liiankin tosissaan. Se voisi jopa toimia, jos koko kirjasarja olisi niputettu yhteen, mutta itsessään tämä kirja on vain prologi tuleville kirjoille. Koska kirjan loppu vaikuttaa niin väljältä ja jättää liikaa kysymyksiä vastaamatta, se ei minusta toimi hirveä hyvin itsenäisenä kirjana. 

                                                             Herää, masennu sekä lue