Houkuttava Houkutus

Houkutus, on Twilight kirjasarjan ensimmäinen kirja. Tahdoin lukea kyseisen kirjan, koska pidin kirjan pohjalta tehdystä elokuvastakin. Kirja täytti melkein kaikki odotukseni.

17-vuotias Bella on kyllästynyt äitinsä uuteen miesystävään ja päättää muuttaa isänsä luokse pienen pieneen kaupunkiin nimeltä Forks. Pohjois-Amerikan kylmässä ja pienessä kaupungissa sataa paljon ja tunnelma on muutenkin kolea. Aluksi Bella ei nauttinut olostaan Forksissa. Hän aloittaa lukion käynnin siellä, ja iskee silmänsä ehdottomasti koulun komeimpaan poikaan Edward Culleniin. Edward on salaperäinen. Silloin tällöin koulusta pois oleva komistus on omituinen. Keskustelun luominen on vaikeaa ja poika on etäinen. Silti Bella ei saa Edwardia pois mielestään. Bella ihastuu Edwardiin, ehkä juuri tämän salaperäisyyden takia. Pian hänelle kuitenkin selviää Edwardin olevan vampyyri. Ihmisverta juova vampyyri.

Kirjan ”hirviöt” eli vampyyrit ovat täysin tavallisen näköisiä ihmisiä. Niiden iho kimaltelee auringon valosta ja ravinnoksi juodaan ihmisverta. Muita epätodellisia hahmoja kirjassa ovat ihmissudet. Ihmissusien ja vampyyrien välit on riitaisat, olleet jo pitkään.  Taikaa tai magiaa kirjassa ei juurikaan ole. Joillain vampyyreillä on joitain erityistaitoja kuten toisten ajatusten lukeminen.

Itse olen sitä mieltä, että kirja oli ihan hyvä. Ei todellakaan mikään lempikirjani, mutta ihan hyvä. Hyvän kirjasta teki varmaankin Bellan ja Edwardin rakkaustarina, ei niinkään vampyyrit ja ihmissudet. Odotin kirjan olevan koukuttavampi mitä se omasta mielestäni oli. Ehkä jos lukisin muutkin kirjasarjan osat, oppisin tykkäämään näistä enemmän.

Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti kaikille niille, jotka pitävät romantiikasta ja fantasiasta.

Ville Vuorelan & Petri Hiltusen kirjoittama teos Vanha koira

"Iskut seurasivat toistaan. Otus oli jo kuollut,

 kymmenesti kuollut, mutta silti se eli." S.119

  

Valitsin tämän kirjan pelkästä mielenkiinnosta, että millainen tämä Praedor -fantasiamaailma on.

Vanha koira on melko perinteinen miekka ja magia -fantasiaa, mikä liittyy ja Petri Hiltusen keksimään Praedor -fantasiamaailmaan. Praedor on heidän tekemä roolipeli, mihin Vanha koira liittyy.

Praedorit ovat seikkailijoita, jotka elättävät itsensä ryöstämällä Borvariasta tai Warthin raunioista aarteita. Nämä alueet sisältävät myös paljon hirviöitä, mitkä kiinnostavat Praedoreja.

Tämä kirja kertoo Aricista, joka seikkailussaan saa nimensä Vanha koira. Hän on vahva ja melko vanha mies, joka ryöstää sotavasaransa ja kilpensä kanssa Borvariaa. Kirja keskittyy 500-luvulle.
 

Pidin tästä teoksesta erittäin paljon, tämä oli hauska, mutta taisi olla ehkä liian raaka, siitä huolimatta ei haitannut. Teoksessa oli myös paljon yksityiskohtia, mikä sai kirjan pitämään mielenkiintonsa. Teos sisälsi velhoja ja ihmeellisiä otuksia mm. Petojen herran, ketä Vanha koira yritti kukistaa.Vanha koira sai tapettua kirjan lopussa ritarin, jonka petojen herra oli riivannut. Kirjan kansi kuvaa vanhan koiran ja riivatun taistelua Borvarian raunioissa.

Vanhan koiran ja riivatun taistelu

Jude Watsonin Star Wars: jeditehtävä 1. kaaoksen planeetta

Kirja kertoo Anakin Skywalkerin tehtävästä myrkkyonnettomuuden uhkaamalla planeetalla. Jossa hän on Tru Veldin ja Darra Thel-Tanis kanssa. He lähtevät evakoimaan kaupunkia jossa onnettomuus tapahtui. Mutta heitä ei päästetäkään pois vaan kerrotaan ettei tiedetä kuinka tarttuvaa myrkky on, joten vaikka heillä oli suojapuvut he eivät saa tulla takaisin ennen tutkimuksia, jonka takia he joutuvat eroon jedi mestareistaan. He joutuvat taistelemaan useita kertoja droideja vastaan. Ja evakoimaan planeetan vallatakseen sen haltuunsa. Sekä lopussa joutuvat pelastamaan  jedi mestarinsa.

Kirja sijoittuu kauas tulevaisuuteen, jossa liikutaan avaruudessa valonnopeudella. Eletään erilaisten avaruusolentojen kanssa. Eri olennot kuvataan melko tarkasti. Laitteita kuten valosapelia ja kiituria ei kuvata olenkaan. Kirjan maailma ei muistuta ollenkaan nykymaailmaa, koska kirja kuuluu tieteisfantasiaksi, koska siinä on yliluonnollisia voimia, mutta silti se voisi vaikuttaa lukijan käsitystä tieteestä.

Kirjassa ei esiintynyt huumoria kovinkaan paljoa.

Valitsin kyseisen kirjan, koska en ole ennen lukenut yhtään Star Wars kirjaa ja koska kirja ei ollut pitkä. Mielestäni kirja oli hyvä, koska tarina pysyi mielenkiintoisena kirjan läpi.

Stephenie Meyerin koukuttava Uusikuu

Uusikuu on Twilight kirja- ja elokuvasarjan toinen osa. Valitsin tämän kirjan, koska tykkään fantasiakirjoista ja pidin elokuvasta. Twilight Saga on neliosainen teos.
   
 Kirjan päähenkilö on Forksissa asuva tyttö nimeltä Bella Swan, joka seurustelee lukion salaperäsisimmän pojan, Edward Cullenin kanssa. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Bella on saanut selville, että Edward ja hänen "sisaruksensa" ovat vampyyreitä.
   
Bella murehtii lähestyviä syntymäpäiviään ja sitä, että on pian Edwardia fyysisesti vanhmepi. Edwardin aboptiosisar Alice päättää järjestää Bellalle juhlat vasten Bellan tahtoa. Hänen mielestää niissä kun ei ole mitään juhlittavaa. Juhlissa tapahtuneen välikohtauksen jälkee Edward on hyvin etäinen ja lähtee pian kaupungista perheensä kanssa jättäen Bellan. Painajaiset ja ahdistus seuraavat Bellaa monta kuukautta, kunnes hän alkaa liikkua lapsuudenystävänsä Jacob Blackin kanssa ahdistus ja pelko vähenevät. Jacob on ihastunut Bellaan, mutta tunne ei ole molemminpuoleinen. Myöhemmin myös Jacob alkaa välttelemään Bellaa ja hänestä tuntuu, että kaikki jättävät hänet ja hän on aivan yksin. Bellalle selviää, että myös Jacob on jotai muuta miltä näyttää- ihmissusi. Bellan ja Jacobin välit paranevat ja heistä tulee taas läheisiä ystäviä. Monien vaikeuksien kautta Edward perheineen palaa Forksiin Bellan luo.
     

Tarinan kaikki hahmot ovat melko inhimmillisiä ja sopeutuvat yhteiskuntaan jotenkin. Kirjassa vampyyrien iho sädehtii auringovalossa, joten siksi he asuvat sateisessa ja synkässä Forksissa, kun taas ihmissudet pystyvät vaikuttamaan muuttumiseensa. Siksi fantasiamaailama ja "tavallinen maailma" sekoittuvat hyvin yhteen. Tarinassa ei esiinny suoranaista magiaa tai taikuutta, mutta osa vampyyreistä on saanut niin sanotun lahjan esimerkiksi lukea ajatuksia tai nähdä tulevaisuuteen. Myös ihmissusien muuttuminen ihmisestä sudeksi on jotai magiaan tai taikuuteen viittaavaa, Kirjassa vampyyrien ja ihmissusien kuvaus ei ollut niin tavanomainen ja yleinen kuin yleensä.
     
 "Tuntuu kuin olisi nähnyt hirveää painajaista, sellaista jossa  täytyy juosta juoksemasta päästyään; keuhkot pakahtuimaisillaan, eikä silti pääse eteenpäin niin lujaa kuin tahtoisi... Tämä ei kuitenkaan ollut unta, ja toisin kuin painajaisissani, en juossut oman henkeni edestä; juoksin pelastaakseni jotakin mittaamattomasti arvokkaampaa. Oma henkeni merkitsi miunlle enää hyvin vähän."  Kirjan takakannessa on kuvaus siitä kun  Bella pelastaa Edwardin kirjan lopussa. Koko kirja myös alkaa tällä lainauksella. Se koukuttaa jo alussa lukemaan kirjaa pitkälle eteenpäin. Vaikka kirja on pitkä, mutta sitä jaksaa lukea monta tuntia putkeen, koska se ei ole pitkästyttävä. Kirjassa tapahtuu koko ajan ja omaa mielenkiintoa herätti se , että halusin tietää onko kirja samanlainen ja yhtä hyvä kuin elokuva.

Pidin kirjasta ja se vastasi odotuksiani. Kirjassa ja elokuvassa ei ollut juurikaan eroa, jopa joidenkin hahmojen kuvaukset täsmäsivät elokuvan näyttelijöihin ja heidän ulkonäköihinsä. Vaikka kirja oli hyvä lukukokemukseni ei ollut kummoinen, koska luin kirjan kiireellisellä aikataulullla enkä ehtinyt keskittyä kirjaan niin hyvin kuin olisin halunnut. 

STAR WARS ® JEDIOPPILAS Koston Päivä

''Rauha voittaa raivon.

 Kunnia voittaa vihan.

 Voima voittaa pelon.''

Valitsin tämän kirjan , koska halusin muuttaa mieltäni fantasia kirjoista. Kirja № 8, joka on suomennettu. Osia on yhteensä 18, joista suomennettu on vain 10.

Kirja kertoo miten Qui-Gon ja Obi-Wan ovat matkalla kohti Xanatoksen kotiplaneettaa. Xanatos oli vihollinen, joka on yrittänyt tuhota temppelin. Qui-Gon ja Obi-Wan matkustivat avaruusristeilijällä päästäkseen Teloksen pääkaupunkiin, jedit yrittivät olla huomaamattomia, joten pukivat päälleen omat viitat. Xanatos olihan myös vanha jedi, joten hän omisti myös jedivoimaa...Xanatos tunsi että Qui-Gon ja Obi-Wan olivat tulleet etsimään häntä! Xanatos tiesi että taistelu on alkanut.

Mielestäni kirja oli helppo luettava. Luulisin että kirja on tarkoitettu niille joilla on vilkas mielikuvitus, koska kirjassa kuvaillaan kaikkea niin tarkasti.(Ja sinulla on aikaa ajatella, kun luet kirjaa). Kirja vaihtoi selvästi minun mieltäni tästä genrestä, joten voin rohkeammin valita fantasia kirjoja.

Noh. Kirjassa on paljon laser miekkoja ja myöskin laser pyssyjä. Kirjassa myös paetaan poliiseilta ja käytetään sitä jedivoimaa...

Tiivistettynä: Xanatos on Qui-Gon Jinnin entine oppilas,joka on joutunut pimeän puolen valtoihin ja hylännyt mestarinsa opit. Qui-Gon ja Obi-Wan saapuvat Xanatoksen kotiplanetaalle epävirallisen tehtävänään tuoda hänet oikeuden eteen...Saatte tietää enemmän kun luette kirjan.

Ilkka Remes - Hermes

Valitsin Ilkka Remeksen kirjan Hermes, koska se sattuu löytymään omasta kirja hyllystää.

Omasta mielstäni kirja oli mielenkiintonen ja todentuntuinen. Kirja eteni loogisessa järjestyksessä. Kirja kertoo 14-vuotiaan Aaro Korven seikkailuista jotka alkavat, kun hän ja hänen kaverinsa Niko ostavat auton saksasta, joka osoittautuu varastetuksi.
Kirjan aikana Aaro joutuu kulkemaan ympäri suomea ja jopa venäjälle. Aaro joutuu kaikenlaisiin onglemiin kuten hänet kidnapataan ja viedään venäjälle.
Kirja kuuluu Ilkka Remeksen nuorille suunnattuun kirjasarjaan, jota voin suositella kaiikille joita kiinnostaa dekkarit.

Lene Kaaberbølin salaperäinen Näkijän tytär

Ensimmäisen kerran kun näin tämän kirjan ja sain sen käsiini, tiesin haluavani lukea sen, sillä jo pelkästään kirjan ulkoasu vetää lukijan sisälle maailmaansa ja saa adrenaliinin virtaamaan. Tiesin, että tulisin pitämään siitä, koska Lene Kaaberbøl on yksi lempikirjailijoistani.

Kirja kertoo nuoresta Dina-tytöstä, joka asuu äitinsä ja sisaruksiensa kanssa pienessä kylässä. Kukaan kylän lapsista ei suostu kohtaamaan Näkijän tyttären katsetta, sillä Dina on perinyt äidiltään kyvyn nähdä toisten synkimmätkin salaisuutensa ja häpeän aiheensa, ja saada heidät tuntemaan syvää häpeää ja syyllisyyttä. Dinan elämä saa kuitenkin traagisen käänteen, kun hänen äitinsä kutsutaan Dunarkin linnoitukseen selvittämään hirvittävän veriteon tekijää. Pian äitinsä lähdön jälkeen Dinan kotipihalle ilmestyy tummiin pukeutunut salaperäinen mies, joka kertoo Dinalle tämän äidin tarvitsevan häntä. Tästä alkaa Dinan varallinen ja synkkä matka, joka pakottaa hänet miettimään uudelleen keneen voi luottaa.

Kirjassa esiintyy mytologiasta tuttuja lohikäärmeitä ja tässä tarinassa ne ovat hirvittäviä verenhimoisia petoja. Lohikäärmeet on kuvattu tuhkan harmaiksi, hieman hevosta pienemmiksi hirviöiksi, jotka ovat omia jumaliaan eivätkä kumarra mitään tai ketään. Ne ovat kunnioitettuja, mutta myös pelättyjä olentoja, joilla ei ole oikeuden- tai vääränkäsitystä.

Kirjan miljöö sijoittuu keskiaikaan ja siinä ei ole selvää rajaa todellisen- ja fantasiamaailman välillä vaan ne on sidottu taitavasti samaan aikaan ja maailmaan. Fantasian ja tavallisen maailman raja voidaan ylittää vain kun ollaan tekemisissä lohikäärmeiden tai Näkijöiden kanssa. Muuten maailma on tuiki tavallinen. Jos näin ei olisi ja maailmassa olisi enemmän taikuutta ja mytologisia olentoja, tuskin Dinakaan olisi niin hyljeksitty ja pelätty, koska ihmiset olisivat tottuneet kaikenlaisiin outouksiin.

Yhteiskunta on kuvattu hyvin aidontuntuisesti keskiaikaan ja se muistuttaa hyvinkin paljon eurooppalaista keskiaikaa, jolloin kuljettiin hevosin paikasta toiseen, oli orjakauppaa ja ihmiset olivat jakautuneen säätyihin: oli aatelistoa, papistoa, porvaristoa ja talonpoikia. Keskiaika oli hyvin raakaa ja kylmää aikaa, ja kirjaan se on onnistuttu luomaan aidontuntuisesti niin että nuoret kuin vanhemmatkin voivat sitä lukea.

Kirjan sankarin ja roiston suhde on hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova. Hyvänä ja pahana he luonnollisesti edustavat vastakkaisia asioita ja näkemyksiä oikeasta ja väärästä, mutta heillä on siitä huolimatta myös erittäin paljon yhteistä. Kirjassa sekä sankari että roisto ovat hyvin nuoria ja rohkeita, ja he tuntevat tietynlaista vetoa toisiaan kohtaan. Sankari edustaa viattomuutta ja hyvyyttä, kun taas roisto salaperäisyyttä ja pahuutta. Uskon kirjan voivan vaikuttaa lukijan moraaliin juuri roiston ja sankarin suhteen kautta. Kirjassa roisto esittelee sankarille hirvittävän maailman, jota sankari ei olisi ikinä osannut kuvitellakaan, ja sankarin ainoana turvana on roisto, jonka käsiin tämän on uskottava luottamuksensa. Lukija joutuu sankarin kautta pohtimaan millaiset teot ovat moraalisesti oikein taistelussa päämäärän saavuttamiseksi. Tavallaanhan kaikki palvelevat omia uskomuksiaan ja tekevät mikä heidän uskomuksensa mukaan on oikein.  

Lukukokemuksena Näkijän tytär oli todella upea, siinä on kaikkea mikä tekee minuun suuren vaikutuksen. Pystyn samaistumaan useampaan kuin yhteen hahmoon, ja kirjan maailma on todella uskottava. Todellakin ihmettelen kirjailijan kykyä luoda maailmoja, joissa fantasia ja todellisuus sulautuvat niin aidon tuntuisesti yhteen. Aion lukea sarjan muutkin osat. Suosittelen kirjaa jopa niille, joita fantasia ei liioin kiinnosta. He saattavat yllättyä.

Ihmissuhdeongelmia ja mysteerejä: J.K.Johansson - Noora, Palokaski #2

"Noora luki tekstiään hurmoituneena itsekin tuon nuoren naisen kertakaikkisesta upeudesta. Ensimmäinen ongelma olivat valokuvat. Jos halusi bloginsa menestyvän, tarvittiin paljon kuvia. Toiseksi tarvittiin hypetystä, ilman sitä mikään blogi ei noussut suosioon. Nooran pitäisi luoda Maddelle paitsi Facebook-profiili, Twitter- ja Instagram-tilit myös Googleplus ja Pinterest. Tässä menisi koko yö, mutta Noora tunsi pitkästä aikaa elävänsä." (s.56)

J.K. Johanssonin kirjoittama Noora on Palokaski-sarjan toinen teos. Kirja jatkaa tasan tarkkaan siitä, mihin edellinen on jäänyt. 16-vuotias koulunsa suosituin Laura Anderson on ollut viikkoja kadoksissa, kunnes hänet löydetään Palokasken lammelta hukkuneena. Lauran katoaminen ja löytyminen järkyttää koko Palokasken aluetta pitkään, eikä helpotusta tunnu löytyvän. Rikoskomisario Korhonen ottaa Lauran tapauksen harteilleen, sillä on varma, ettei Lauran kuolinsyytä ole saatu lopullisesti päätökseen. Korhonen haluaa myös vanhan poliisiystävänsä Miia Pohjanvirran mukaansa selvittämään mahdollista murhaa.

Päähenkilö Miia on vahvasti nettiriippuvainen henkilö. Hän käyttää lähes kaiken vapaa-aikansa netissä surffailuun. Pääpaino internetin maailmassa on monet eri keskustelupalstat, joiden selaaminen on Miialle jopa pakkomielle. Hän on tottunut kirjoittamaan viestejä nimimerkkien takaa, sillä entisessä nettipoliisin työssään hän teki näin lähes päivittäin. Miia kuitenkin jätti työnsä poliisin virassa ja siirtyi Palokasken yläasteelle erityisopettajaksi. Miialla on kiireisen elämänsä ohella myös ongelmia etenkin parisuhteiden kanssa.

Nimihenkilö Noora on nuori tyttö, joka tuntee olonsa varsin torjutuksi. Hänen perheensä olettaa kaiken epänormaalin käytöksen takana olevan Lauran kuolema, vaikka todellisuudessa Noora on Lauralle oikeastaan vihainen. Laura oli kaikkien huomion keskipiste, kaunis, sanavalmis ja hauska. Noora onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen suosiota ja tullakseen "uudeksi Lauraksi". Tyttö jopa väittää pelkäävänsä oleva seuraava henkirikoksen uhri, mutta eri asia on, kuka ottaa Nooran sanat tosissaan. Huomionnälkäisenä Noora luo myös keksityn lifestyle-blogin Madde's Life:n ja kerääkin paljon huomiota netin keskuudessa. Noora saa vihdoin tuntea olonsa huomatuksi ja oman ihanteensa mukaan eläväksi, joskin salanimi "Madden" turvaamana. Madde ei kuitenkaan tuo Nooralle pelkkää hyvää, vaan myös vaaran paikkoja ja paljastumisen riskiä.

Lauran tapaus kerää useita uteliaita ihmisiä ympärilleen. Liika uteliaisuus kuitenkin kostautuu, jolloin koko Palokaski kohahtaa uudelleen kahden mysteerin ollessa ilmoilla. Tuoreempi kuntosalilla nuorimies Saskalle tapahtunut onnettomuus paljastuukin varsin nopeasti murhaksi, mutta vapaana kulkee monia kysymyksiä, joilla tapauksia tutkivat vaivaavat päätään: Kuka on näiden takana? Ketkä puhuvat totta? Miksi tätä ei kerrottu aiemmin? Mitä tarkoittaa tämä ihmisten arjessa seuraava hopeinen enkeli?

Saskan murhan kohdalla kuvioihin ilmestyy uusi etsivä Veikko Holm, Korhosen sanojen mukaan "lyhytjalkainen albiino, joka joko kärsi jonkinasteisesta adhd:sta tai yksinkertaisesti veti amfetamiinia" (s.120). Holm pukeutuu aina vaimonsa Krista-Marionin neulomiin kuvioneuleisiin, ja tuntuu tunkevan vaimonsa sanontoja joka väliin minkä omalta taukoamattomalta puheeltaan ehtii. Holm kertoo hoitavansa Saskan murhan selvittämistä sillä aikaa, kun rikoskomisario Korhonen ottaa sairaslomaa ja selvittää päätään. Holmista ei kuitenkaan ole kunnollista apua, sillä keskittyminen karkailee täysin muihin asioihin.

Kirja koukuttaa lukijaansa mennessään kohti loppua. Monille asioille tuntuu olevan syy-seuraus-suhteita, henkilökuvat hahmottuvat ja pikkuriikkisetkin yksityiskohdat paljastavat teoilleen tekijöitä. Loppu on hyvin avoin jättäessään lukijalle hyvin tyhjän olon. Mielenkiintoinen päätös kirjaan saa miettimään muutamia vaihtoehtoja, joista jotkin kuulostavat enemmän todennäköisiltä kuin toiset. Palokaski-sarja jatkuukin vielä Nooran jäljiltä yhden teoksen muodossa, ja saa jopa tämäntyyppisen, vähän lukevan lukijan kiinnostumaan siitä.

Valitsin kyseisen dekkarin täysin kirjastonhoitajaan luottaen. Itselläni on hyvin suppeasti kokemusta dekkarien lukemisesta, jonka kerroinkin kirjastokäynnilläni. Valinta osui kyllä hyvinkin nappiin, sillä pyysin nykyaikaista kirjaa jossa tapahtumia olisi tarpeeksi eikä lukeminen kävisi tylsäksi. Sitä saatiinkin mitä tilattiin.

Lyhyesti tiivistettynä Noora on juuri omalle ikäryhmälleni sopiva kirja, sillä luettava materiaali oli tarpeeksi kevyttä, mutta silti koukuttavaa. Kirjassa on mukana huomattavaa epätoivoa, nettiriippuvuutta ja sosiaalisen median maailmaa. Se käsittelee kuitenkin myös muita suuria aiheita, kuten lapsettomuutta ja parisuhteisiin liittyviä niin positiivisia kuin negatiivisia tunteita.

Agatha Christien mysteerinen Aikataulukon arvoitus

 Valitsin luettavakseni Agatha Christien Aikataulukon arvoituksen. En ole ennen muutamia teoksia lukuun ottamatta juurikaan lukenut dekkareita, mutta kaikki saman henkiset tv-sarjat ja elokuvat ovat kyllä herättäneet kiinnostukseni. Totesin olevan mieluista kokeilla dekkaria vähän erilaisempana, uutena juttuna heti kuultuani vaihtoehtoiset genremme. Koska jonkun verran olen Agatha Christien teoksiin paneutunut, yhden itse aiemmin lukenut ja paljon hyvää kuullut, oli kirjoittajan valitseminen nopeasti hoidettu. Myös The A.B.C. Murders (alkuteos) oli ennestään etäisesti tuttu nimi ja siitä syystä päädyinkin nyt sitä lukemaan.

Hercule Poirot lähtee selvittämään hyytävää sarjamurhaajatapausta saamansa nimettömän kirjeen perusteella. Siinä varoitetaan pian tapahtuvasta murhasta Andoverissa. Pian tapauksen jälkeen etsivä saa uuden kirjeen. Tällä kertaa käsketään pitää silmällä Bexhilliä. Kerta toisensa jälkeen kirjeitä saapuu uusia ja aakkosittain tapahtuvat rikokset jatkuvat. Kun vihdoin Poirot näyttää päässeen murhaajan jäljille, puuttuva motiivi paljastaakin tapauksesta aivan uusia puolia.

Koska kyseessä on sarjamurhaajatapaus, teoksen aikana tapahtuu yhden sijaan jopa neljä murhaa. Ensimmäinen murha paljastuu heti alussa, viimeinen vasta juuri ennen loppuratkaisua. Näin etsivällä on koko ajan tuore tapaus tutkittavana. Toistuvat rikokset kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin ja pitävät jatkuvasti lukijan mielenkiinnon yllä. Tämä tekee tarinasta myös hektisen ja lisää dekkarin jännitystä. Tästä johtuen kirja myös koukuttaa helposti ja sitä voi vaivatta ahmia pitkiäkin pätkiä kerralla.

Rikoksia tutkii kirjan päähenkilö ja sankarihahmo, yksityisetsivä Hercule Poirot. Häntä avustaa hänen maskotiksikin nimitetty apulaisensa, Kapteeni Hastings, sekä teoksen aikana murhattujen omaisista muodostetut erityisjoukot. Myös paikallisen tason poliisi esiintyy satunnaisesti tapausta ratkomassa, mutta tämän tahon antamien hyötyjen ja haittojen suhteesta ei voi olla täysin vakuuttunut. Poirot pyrkii olemaan yhteistyössä niin poliisin kuin muidenkin innokkaiden, mahdollisten auttajien kanssa, vaikka loppupelissä on hän itse ainoa, jolle totuus näyttää täysin selvältä. Tapausta johtaa Komisario Crome, jonka työpanos ei kuitenkaan näy murhia ratkottaessa. Toinen viranomainen, Ylikomisario Japp, esitellään heti kirjan alussa ja mies roikkuukin mukana aina tarinan loppuun saakka, vaikkei hänkään merkittäviä tutkimustuloksia saa aikaan. Molemmat poliisihenkilöt toimittavat lähinnä muodollisia tehtäviään sivuhenkilöiden rooleissaan.

Etsivä Poirot’n yksityiselämää ei juurikaan kuvata tarinassa. Hänestä kerrotaan pääpiirteittäin vain työnsä kautta. Poirot on eläkkeelle jäänyt salapoliisi, äärettömän taitava työssään ja siksi ratkookin nykyään yksittäisiä tapauksia, niin kutsuttua rikosten kermaa. Teos kuitenkin antaa ymmärtää, että mies tekee tätä puhtaasti omasta tahdostaan ja käyttää siihen kaiken aikansa ja ajattelunsa, siis tiedostaen jättää hänen yksityiselämänsä toissijaiseksi.

Suuren osan tarinaa annetaan lukijan olettaa murhaajan olevan mielipuoli, joka valitsee uhrejaan aakkosjärjestyksellisen kaavan mukaan, mahdollisesti ilman sen suurempaa yhteyttä heihin. Murhaajan kuitenkin uskotaan olevan jollakin tapaa tuttu etsivälle, sillä nimenomaan Hercule Poirot’lle osoitettujen nimettömien kirjeiden ja sarjamurhaajan tekojen takana uskotaan seisovan sama mies. Yllättävä loppuratkaisu kuitenkin paljastaa murhaajan olleen yhden uhrinsa veli ja rakentaneen muut rikokset vain harhaksi ja kyseisen tapauksen peittelyksi. Samalla vahvistetaan etsivän ja sarjamurhaajan olleen tekemisissä enemmänkin ja olevan siten toisilleen jo vanhoja tuttuja. Muut uhrit ovat vain satunnaisesti eteen tulleita, helppoja ja tapaukseen sopivia yksilöitä. Uhreja keskenään yhdistää vain heidän nimensä ja asuinpaikkakuntansa aakkosellinen järjestyksellisyys.

Oletetun murhaajan eli ko. pelätyn mielipuolen taustasta tai motiiveista ei anneta lukijalle paljoakaan tietoa. Toisaalta kirjassa todetaan myös, ettei tällainen henkilö käytännössä motiivia edes tarvitse, vaan murhat saattavat olla esimerkiksi pelkkä fiksaatio herättää huomiota kyseisellä tavalla tai vaikka mielenosoitus. Yhtenä vaihtoehtona tätä pidetään myös kapinana etsivä Poirot’lle. Tämä kaikki osoittautuu kuitenkin vääräksi, kun todellinen murhaaja paljastuu. Monesti murhan motiivina on kunnianhimo, raha tai maine, eikä tälläkään kertaa poiketa perinteistä. Poirot selventää lopussa, kuinka rikokset rakentuivat vain yhden asian ympärille ja kaikki olikin kiinni vain kliseisistä syistä ja selityksistä: jo vanhahkon, rikkaan miehen veli huolestui omasta tulevaisuudestaan. Kun mies tajusi, että hänen veljensä perintö ei päätyisikään hänelle itselleen, mikäli tämä rikas veli rakastuisikin sihteeriinsä ja saisi jälkikasvua, oli hänen tehtävä asialle jotain. Sillä hetkellä ainoalta mahdollisuudelta näytti hyvin suunniteltu murha. Näin hän varmistaisi saavansa perinnön itselleen ja turvattua siten oman tulevaisuutensa. Murhat ovat siis täysin itsekkäästi ajateltuja, kaikkea muuta kuin hyväksyttäviä. Tätä mielipidettä vain vahvistaa se, että kyseisen murhan uskottavuudeksi ja peittelyksi tarvittiin kolme muuta, viatonta kuolonuhria.

Teoksessa kertojana toimii Poirot’n oikea käsi, Kapteeni Hastings, vaihdellen ulkopuolisen, kaikkitietävän kertojan kanssa. Etenkin Hastingsin ollessa kertojan roolissa, pääsee lukija todella lähelle tapausta ja sen ratkomista. Kun asiat esitellään samoin lukijalle kuin suurelle osalle murharyhmää, on helppoa päästä samalle aaltopituudelle heidän kanssaan ja keksiä omia päätelmiä tapauksista. Lukijan saadessa samat tiedot samassa ajassa muiden tarinan henkilöiden kanssa rakentuu myös kertojan ja lukijan välille tietynlainen suhde, jossa lukijan on luotettava kertojan sanaan ja uskottava sen todenmukaisuutta. Lukijalle ei missään kohdassa kerrota väärää tietoa tai anneta tahallaan ymmärtää eritavalla kuin henkilöhahmojenkaan, mutta tietoisesti tapahtuva harhaanjohtaminen johtuu siitä, ettei Poirot heti paljasta kaikkia epäilyksiään koko yleisölleen. Varsinaisia vihjeitä lukijalle ei sen kummemmin tarjota, mutta päättelyä johdatellaan valittuun suuntaan juurikin esittelemällä asioista haluttu näkökulma tai rajaus, jonka ulkopuolelle on helposti jätettävissä jopa muutamia oleellisiakin seikkoja. Näin vuoronperään kaikki läpi käydessään, saa kertoja jokaisen kuulostamaan uskottavalta murhaajalta. Kun lopulta oikea murhaaja sekä loppuratkaisu tulee ilmi, yllättää se varmasti yhtä lailla niin teoksen muut henkilöt kuin lukijankin.

Pidin kirjan realistisesta tunnelmasta, ilman mitään yliluonnollisia piirteitä. Se sai mielestäni jännittävyydestä vielä aidompaa ja lähes käsin kosketeltavaa. Loppuratkaisu oli ennalta-arvaamaton, mutta jälkeenpäin ajateltuna nerokas ja jopa looginen. Nautin itse eniten yllättävistä käänteistä ja odottamattomista tilanteista, mutta myös järkevän selityksen saavista tapahtumista. Kirja täytti nämä kaikki ja siksi tekikin minuun varsin positiivisen vaikutuksen. Tarinaan oli erittäin helppo vajota heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen, sillä toimintaa riitti alun kappaleista aina viimeisiin asti. Kyseinen piirre oli suuri plussa ja merkittävä tekijä lukemisen kannalta, sillä olen jättänyt liian monta kirjaa kesken ensimmäisen kappaleen luettuani, kun kiinnostus ei olekaan riittänyt enää seuraavaan. Jaan monien muiden mielipiteen siitä, että Agatha Christie osasi hyvin asiansa ja hänen voisikin kutsua kuuluvan rikoskirjallisuuden kermaan.

Sarah Rees Brennanin maaginen Demonin merkitsemät

Sarah Rees Brennanin maaginen Demonin merkitsemät

Minulla ei ole mitään erityistä syytä miksi valitsin juuri tämän kirjan. Otin sen kirjaston hyllystä, luin takakannen ja se kuulosti mielenkiintoiselta. Kirja kertoo veljeksistä, jotka ovat koko ikänsä paenneet demoneja ja maageja kunnes vanhempi saa ensimmäisen asteen merkin ja veljekset rupeavat etsimään apua merkin poistamiseksi, mikä ei olekaan niin helppoa, kuin miltä se aluksi vaikutti.

     Kirja oli hyvä, mutta välillä vähän liian pelottava minun makuuni etenkin, kun luin sitä iltaisin. Kirjaan jäi välillä koukkuun, mutta välillä taas luin sitä vastentahtoisesti, kun ei olisi enää jaksanut pitkän päivän jälkeen.

     Kirjassa ei ole taikuutta vaan suurimmaksi osaksi pahaa magiaa ,jota maagit ja demonit käyttävät. Sitä käyttää myös nuorempi veli Nick, kun hän manaa demoneja tähän maailmaan.

     Hirviöiksi tässä kirjassa luokitellaan demonit ja maagit. Demonit näyttävät ihmisiltä, koska demonit ovat riivanneet ne eli vallanneet ihmisen kehon. Jotkut maagit ovat muuttaneet itsensä eläimeksi esimerkiksi korpiksi tai sudeksi, mutta jotkut maageista ovat ihmisen näköisiä hieman muokattuja kuitenkin.

     Kirjan sankarit ovat ihmisiä, jotka auttavat yhtä demonin merkitsemää ihmistä saamaan merkkiä pois. Toinen auttaa vasten tahtoaan ja toinen taas oikein mielellään, koska on ihastunut merkityn ihmisen siskoon. Roistot taas ovat demoneja, jotka yrittävät viedä ihmisen hengen ja päästä sen sisään ohjailemaan kyseisen ihmisen tiomintaa. Heillä ei ole muuta yhteistä, kuin ehkä ulkonäkö jos edes sekään.

    Kirjassa ei periaatteessa ole mitään rajaa ''tavallisen maailman'' ja fatasiamaailman välillä, koska ihmiset ja maagit asuvat samassa ''tavallisessa maailmassa''. Demoneilla on kyllä oma kylmä maailmansa ,josta ne yrittävät päästä ''tavalliseen mailmaan'' riivaamalla usein viattomia ihmisiä. Raja tavallisen ja fantasiamaailman eli demonien maailman välillä ylitetään menninkäismarkkinoilla, jossa tanssijat tanssivat ja manaavat samalla demoneja tähän maailmaan ja pyytävät heiltä palveluksia. 

     Teos saattaa vaikuttaa jonkun moraaliin, mutta jonkun moraaliin taas ei se riippuu ihan ihmisestä ottaako hän kirjan pelkkänä fantasiakirjana vai pienenä tietolähteenä demoneista ja maageista. Itse ainakin opin millaisia demonit ja maagit ovat ja miten ne käyttäytyvät.

J.R.R. Tolkienin tarunomainen maamies ja lohikäärme

Valitsin tämän kirjan, koska olen ennenkin lukenut Tolkienin kirjoja ja ajattelin, että tämäkin voisi olla yhtä hyvä kuin aikaisemmat lukemani.

Maamies ja lohikäärme, kertoo maamies Gilesistä, joka aluksi joutuu jättiläisen kanssa tekemisiin ja siitä selviydyttyään hän saa niin suuren maineen, että hänet pistetään lohikäärme jahtiin.

Kirjassa esiintyy vain lohikäärmeitä ja jättiläisiä eli mytologian hirviöt jäävät vähiin. Tarina sijoittuu muinaiseen Britanniaan ”jolloin oli nykyistä enemmän aikaa ja vähemmän ihmisiä, joten useimmat miehet olivat merkkimiehiä.” kirjassa oli kuitenkin pieniä maalaiskyliä, kuten se missä maamies Giles asui. Jolloin kirja sopii melko hyvin keskiaikaiseen Eurooppaan, sillä sieltä löytyy myös tietenkin kuningas.

Kirjassa ei ole paljon sivuja, joten sen lukee helposti vaikka illassa, jos siitä vain tykkää. Itse en kuitenkaan hirveästi välittänyt siitä ehkä juuri sen takia, koska se on melko hidastempoinen, sillä siinä takerrutaan yksityiskohtiin hieman liian usein.  

Dani Pettreyn Uponnut: seikkailu historian ja meren syvyyksissä

Valitsin tämän kirjan, koska halusin lukea erilaisen dekkarin kuin yleensä. Uponnut on ensimmäinen osa viisiosaisesta Alaskan Courage -sarjasta. Sarja kertoo McKennan sisarusten elämästä.

Kirjan tapahtumapaikka on Alaskassa sijaitseva Yanceyn kylä Tariuk-saarella. Yancey on pieni, mutta sinne saapuu kesäisin massoittain turisteja, jotka käyvät maisemaristeilyillä Alaskassa.

Päähenkilöt ovat Cole McKenna, pelastussukeltaja, joka asuu kylässä sisarustensa kanssa, sekä Bailey Craig, Venäjän kielen ja kulttuurin professori, joka on muuttanut vuosia sitten pois Yanceysta. Tärkeitä sivuhenkilöitä ovat Colen sisarukset Kayden, Gage ja Piper sekä Colen paras ystävä Landon Grainger.

Kirja alkaa lentoturmasta, jossa kuolee kaikki koneessa olleet viisi ihmistä. Uhrien joukossa on muun muassa Baileyn täti Agnes, kaikkien rakastama Venäläis-amerikkalaisen Antiikkiliikkeen omistaja. Muutaman päivän päästä löytyy sukeltajan ruumis tarttuneena troolarin verkkoihin, ja pian vielä yksi ruumis. On selvää, ettei mikään näistä ollut onnettomuus.

Kirjassa on monta sheriffiä, joista Slidell, Tom ja Thoreau vain häiritsevät tutkintaa ja kylän muita asioita. Landon, Colen paras ystävä, taas selvittää murhia tosissaan Colen, Baileyn ja Colen sisarusten kanssa.

Kuolleen sukeltajan kännykästä löytyy arvoituksellinen kuva, joka tuo juttuun heti aivan uuden ulottuvuuden. Murhia aletaan yhdistää Alaskan venäläistaustaisiin ihmisiin ja lopulta ruhtinatar Maksutovin vanhaan, äskettäin kadonneeseen päiväkirjaan. Nämä asiat tekevät tarinasta vieläkin kiinnostavamman varsinkin, jos on kiinnostunut historiasta.

Colen ja Baileyn yksityiselämää kuvataan paljon, ja se tuntuu joissain vaiheissa menevän murhatutkinnankin ohi. Cole ja Bailey ovat tunteneet toisensa kauan ja olleet lukioikäisinä jonkin aikaa yhdessä. Sitten Baileyn elämä oli lähtenyt menemään huonoon suuntaan ja lukion jälkeen hän oli muuttanut muualle. Bailey on nyt siis tullut takaisin Yanceyhin, mutta aikoo lähteä heti, kun saa asiat Venäläis-amerikkalaisessa Antiikkiliikkeessä hoidettua. Cole ja Bailey jahkailevat melkein koko kirjan ajan molemmat tahoillaan, pitäisikö heidän yrittää uudestaan olla enemmän kuin ystäviä.

Tarinaa kerrotaan eniten Colen tai Baileyn, mutta myös Landonin ja Piperin näkökulmasta. Murhaajasta annetaan vinkkejä tarinan eri vaiheissa kertomalla muutama luku hänenkin näkökulmastaan. Tämän lisäksi murhaaja ilmestyy naamioituneena päähenkilöiden oven taakse. Lukija siis saa tietää murhaajasta aikaisemmassa vaiheessa kuin päähenkilöt. Murhaajan henkilöllisyyttä ei kuitenkaan paljasteta, mikä on tietysti tärkeää jännityksen säilymisen kannalta.

Kirjassa ei oikeastaan anneta lukijalle varsinaisia vihjeitä arvoitusten ratkaisemiseksi, vaan henkilöt ratkaisevat jutut ”itse”. He esimerkiksi lukevat ruhtinatar Maksutovin päiväkirjaa, mutta päiväkirjan tärkeä sisältö selviää vasta, kun he ovat ratkaisseet sen arvoituksen. Kirja antaa silti paljon mietittävää.

Murhaajan tausta ja motiivi selviävät vasta lähellä loppua. Kukaan yanceylainen ei tuntenut murhaajaa ennestään, vaan tämä tuli paikkakunnalle saatuaan selville, että voisi siellä toteuttaa suunnitelmansa. Tavallaan murhaajan päämäärä on hyvinkin ymmärrettävä, mutta seitsemän ihmisen murhaamista tuskin voi pitää hyväksyttävänä, oli päämäärä mikä tahansa.  

Kirja oli heti alusta asti sen verran mielenkiintoinen, etten pystynyt laskemaan sitä käsistäni ennen kuin olin lukenut sen kokonaan. Pidän kirjan henkilöistä ja aiheesta. Tarina liitetään Venäjän historiaan hyvin perustellulla ja uskottavalla tavalla, ja henkilöiden ammatit ja tarinan miljöö tuntuvat sopivan hyvin aiheeseen. Vaikka murhat ja niiden selvittäminen eivät ehkä yllä Agatha Christien tasolle, tarina on hyvin jännittävä ja arvoituksellinen. Kirjassa on mukava tunnelma, mikä on mielestäni erittäin tärkeä asia koko lukukokemuksen kannalta.

Agatha Christien jännittävä dekkari Syyttömyyden taakka

Valitsin Agatha Christien Syyttömyyden taakka -kirjan, koska halusin lukea jonkun dekkarin, sillä pidän dekkareista, koska ne ovat todenmukaisia kirjoja ja sisältävät myös jännitystä.

Kirjaa kertoo Argylen perheestä. Perheeseen kuuluu isä Leo Argyle, äiti, Leo Argylen sihteeri Gwenda, kotiapulainen Kristen Lindstrom ja aikuiset lapset Michael, Hester, Jack, Tina, Mary ja hänen miehensä Philip. Kaikki perheen lapset ovat adoptoituja. Perheen äiti on murhattu muutama vuosi sitten ja perheen huonokäytöksinen lapsi Jack on tuomittu murhasta. Jack oli joutunut murhan jälkeen vankilaan, jossa hän oli kuollut keuhkokuumeeseen. Koko perhe on jo ehtinyt hyväksyä asian, kunnes eräänä päivänä heidän oven taakseen saapuu tohtori Calgary, joka tulee kertomaan jotain, mistä kukaan ei ilahdu. Jack on syytön. Tohtori Calgary alkaa ihmettelemään, miksi kukaan ei ilahdu siitä, että perheen ottolapsi on syytön. Calgary alkaa selvittämään, kuka murhan oikeasti teki. Samalla koko perhe ahdistuu, koska poliisikuulustelut alkavat yhä uudelleen. Kaikki vanhat asiat käydään uudelleen läpi, mutta mitään uutta ei löydy. Perheen piina vain jatkuu, sillä heitä kuulustellaan jatkuvasti ja he alkavat itsekin pelkäämään toisiaan. Maryn liikuntavammainen mies Philip alkaa tutkimaan rikosta intohimoisesti ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Pian perheen sisällä tapahtuu uusi murha ja puukotus... Sen seurauksena Calgary saa selville murhaajan ja tajuaa kuinka suurta taakkaa syyttömät joutuvat kantamaan, koska heitä epäillään, vaikka he ovat syyttömiä.

Murha ei varsinaisesti tapahdu tarinan aikana, vaan se on tapahtunut jo aiemmin, mutta kirjan lopussa tapahtuu vielä toinen murha, jonka avulla alkuperäisenkin murhan murhaaja saadaan selvitettyä. Poliisin rooli kirjassa on aika pieni, sillä hän vain selvittää rikosta koko ajan, mutta ei saa mitään tuloksia aikaan. Poliisi on kirjassa myös sivuhenkilö, josta ei mainita kovinkaan usein. Tohtori Calgary ja Philip ovat tarinan etsiviä, jotka alkavat selvittää rikosta. Uhri, murhaaja sekä etsivät eli tohtori Calgary ja Philip ovat kaikki aika erilaisia ihmisiä, mutta ketään heistä ei varsinaisesti ole mikään ilkeä. Uhri ja murhaaja ovat vanhoja kavereita ja he ovat asuneet saman katon alla useita vuosia, mutta jokin saa murhaajan pään sekaisin ja tekemään murhan. Tohtori Calgary haluaa tutkia perheen asioita, koska perhe vaikuttaa hänen silmissään vähän oudolta. Philip taas päättää alkaa tutkimaan perheen asioita, sillä hänellä ei ole oikein muutakaan ajanvietettä. Ketään ei innostu ideasta, että Philip tutkii murhaa, mutta hän silti tekee niin kuin haluaa ja saa sen seurauksena kokea jotain kamalaa ja lopullista.

Tapahtumat ovat kaikki täysin realistisia, joka oli ainakin minun mielestäni hyvä, koska se toi tarinaan todentuntuisuutta ja jännittävyyttä. Kertoja ei hirveästi anna vihjeitä murhaajasta, mutta se käy läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja saa jokaisen kuulostamaan mahdolliselta murhaajalta. Oikea murhaaja tuli kuitenkin yllätyksenä ainakin minulle, vaikka häntäkin epäiltiin, mutta mielestäni olisi ollut muita paljon todennäköisimpiä murhaajia kuin se, ketä se oikeasti oli. Murhaajan motiiveista ja taustoista ei hirveästi kerrota, mutta lopuksi selitetään "syy" miksi hän oli tehnyt murhan. Murhaajaa ja hänen tekoaan ei oikein kukaan ymmärrä ja murhaaja joutuukin poistumaan heti paikalta, koska kaikki alkavat vihaamaan häntä, sillä hänen takiaan he ovat menettäneet ainakin kolme, ehkä jopa neljä ihmistä. Murhaajalla ei myöskään ollut mitään pätevää syytä tai selitystä tehdä yhtäkään murhaa.

 En usko, että teos vaikuttaa lukijan oikeustajuun sillä murha ei ollut mitenkään hyväksyttävä ja murhan seurauksena alkuperäinen syytetty Jack oli kuollut vankilassa. Murhaaja tappoi lopussa vielä yhden henkilön, joka oli hänelle uhkana ja puukotti toisen, joten hänen tekonsa eivät olleet hyväksyttyjä.

Mielestäni kirja oli hyvä, sillä siinä säilyi jännitys loppuun asti. Kirja etenee ehkä vähän hitaasti, mutta se silti tempaisi ainakin minut mukaansa. Kirjan loppuratkaisu oli ainakin minulle yllätys, mikä oli hyvä asia, koska se teki kirjasta mielenkiintoisen lukea. Voisin hyvinkin lukea dekkareita jatkossakin, vaikka ne eivät olekaan mitään iloisimpia kirjoja, vaan hyytäviä kertomuksia siitä, kuinka julmia ihmiset voivat olla toisilleen.

Sari Peltoniemen maaginen Haltijan poika

                                                          Haltijan poika                                  Milja Pakarinen       

Fantasiakirja Haltijan poika kertoo juuri lukionsa aloittaneesta Jouni Allisesta. Kertomuksen  alussa Jouni huomaa menettäneensä kyvyn nukkua, jonka vuoksi hän elää tavallisen elämänsä lisäksi salaperäistä yöelämää. Öisillä retkillään Jouni näkee vainajia, jotka tarvitsevat hänen apuaan.

Jounin siskolla ilmenee myös ihmeellisiä kykyjä. He molemmat etsivät öisin syntymäpaikkaansa toivoen, että löytäisivät joitain merkkejä äitinsä olinpaikasta. He haluavat päästä äitinsä luokse haltija maailmaan, tietämättä onko sieltä enää paluuta takaisin.

Teoksessa esiintyy pohjoisen kansan mytologiaa, kuten noitarumpuja ja shamaaneja. Kirjaan on myös taitavasti lisätty kauhun elementtejä esimerkiksi hautausmaa ja peiliin ilmestyvät hahmot. Raja "tavallisen" ja fantasiamaailman välillä on selkeä. Noitarummun soidessa Jouni sekä Saara nukahtavat ja päätyvät pohjoiseen. Heitä vastassa odottaa apuhenki, joka johdattaa heidät haltija maailman portin (kahden koivun) luokse.

Taikuuden ja magian osuus kirjassa on merkittävä. Jounin sisko Saara pystyy öisin muuntautumaan mihin eläimenhahmoon tahansa. Etenkin hän suojelee veljeään ketun hahmossa. Hän näkee myös tulevaan. Jounin puolestaan ei tarvitse nukkua. Yön tullen hän muuttuu entistä vahvemmaksi ja nopeammaksi.
Ilman taikuuden ja magian osuutta kirja kertoisi vain tavallisten nuorten elämästä.

Fantasian hyvyys ja pahuus on kuvattu elossa olevien ja vainajien vastakkain asetteluna. Vainajat ovat olleet alun perin hyviä, mutta he eivät ole päässet eteenpäin. He ovat jumissa tässä maailmassa. Sen takia he haluavat vahingoittaa muita.

Uskottavuutta tekstiin kuitenkin tuo se , että yliluonnollinen maailma on kuvataan suhteellisen arkisesti. Kirjassa esimerkiksi esiintyy nuorten parisuhdeongelmia ja perhe riitoja kunnes yö saapuu. Kirja pistää myös pohtimaan mitä yö pitää sisällään. Suurin osa ihmisistä nukkuu öisin, joten on aika luontevaa ajatella, että yön pimeässä voi tapahtua jotain salaperäistä. Jotain mitä päiväsaikaan ei voi selittää.

" Sinä hetkenä aloin ensimmäistä kertaa kunnolla aavistaa, mitä yö voisi tarkoittaa. Mitä kaikkea siellä voisi elää ja tulla minua vastaan ja mistä muilla ihmisillä ei ollut aavistustakaan." (s.25)

 Minut kirjaan sai tarttumaan etenkin sen kaunis kansi ja mielenkiintoinen kuvaus. Kirjaa lukiessani yllätyin kuinka mukaansa tempaava se oikeastaan on. En voinut keskeyttää lukemista, sillä halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Juoni oli selkeä ja teksti helppolukuista. Kirjassa aika ajoin esiintyvät kauhu elementit lisäsivät vain kiinnostusta ja mielekkyyttä lukemiseen. Suosittelen tätä kirjaa kaikille , jotka ovat kiinnostuneet kauhun värittämästä fantasiasta.

Sari Peltoniemen jännittävä fantasiaseikkailu "Kuulen kutsun metsänpeittoon"

Valitsin luettavakseni Sari Peltoniemen kirjan "Kuulen kutsun metsänpeittoon". Sopivan kirjan valinta oli minulle hankalaa, mutta lopulta tämä kirja osui käteeni. Kirjan etukansi näyttää houkuttelevalta ja takakannen teksti antaa kirjan sisällöstä mielenkiintoisen kuvan.

Kirja kertoo yhdeksäsluokkalaisesta pojasta Jounista, joka saa peräänsä hengen, Aahtsekin. Jouni pyytää apua vanhalta opettajaltaan Romppaiselta, joka tietää paljon erilaisia shamaanien loitsuja. Pian alkaa selvittely hengen motiivista. Johtuuko vainoaminen siitä, että Jounin kadonnut äiti on haltijasukua, vai onko hengellä jokin erityinen päämäärä? Tähän kysymykseen vastaus selviää suoraan kirjasta.

Magian ja taikuuden osuus kirjassa on suuri, mutta ainoastaan paha henki voi käyttää sitä. Henki voi esimerkiksi taikoa puut hänen kätyreikseen ja muuttaa itsensä näkymättömäksi. Kirjan miljöö on täysin normaali maailma, mutta tarinasta löytyy myös erikseen oma fantasiamaailmansa, metsänpeitto. Kirjassa yhdistellään ovelasti yliluonnollisia asioita, kuin arkipäiväisiäkin, kuten rakastumista ja koulunkäyntiä. Jouni joutuu elämään näiden kahden täysin erilaisen maailman välissä, mutta onneksi hänellä on paras ystävä Mikko ja tyttöystävä Matleena tukenaan.

Kirjan paha henki on kuvattu inhimilliseksi. Henki on erittäin laiha ja pitkähiuksinen, puhumattakaan pitkistä kynsistään. Mutta kun hengen kasvot paljastuvat Jounille, henki onkin erittäin kaunis ja miellyttävän näköinen. Ulkonäkö kuitenkin pettää tässäkin tarinassa.

Kirja on hieman erilainen fantasiakirja, sillä siinä ei ole tuttuja fantasiakirjallisuuteen kuuluvia peikkoja, kentaureja tai lohikäärmeitä. Ainoat piirteet, jotka tekevät kirjasta fantasiaa ovat edellä mainitut paha henki ja metsänpeitto. Hyvän ja pahan vastakkainasetteluakaan ei kirjassa niinkään huomaa.

Mielestäni kirjaa oli mielekästä lukea, sillä siinä on jännittävä juoni ja paljon juonenkäänteitä. Kirja on helppolukuinen ja sitä teki mieli lukea vain lisää ja lisää. Kirjan jokaisessa luvussa paljastuu uusia vihjeitä hengen jäljille, ja lopulta hyvä voittaa. Teoksen otsikko on mielestäni osuva, ja se kuvaa kirjan juonta ja tapahtumia hyvin. Kirja ottaa myös kantaa ekologisuuteen, sillä Jounin perheenjäsenet ovat todella säästeliäitä ja ympäristöystävällisiä. Luonto onkin todella tärkeässä asemassa tässä teoksessa.

Agatha Christien mieltä hämmentävä Kohtalokas viikonloppu

Valitsin Agatha Christien dekkarin kohtalokas viikonloppu, koska olen katsonut melkein jokaisen elokuvan/jakson missä esiintyy Hercule Poirot. Rakastuin niihin ja päätin siksi lukea Agatha Christien teoksen jota en ollut vielä nähnyt tai lukenut.

Kohtalokkaan viikonlopun päähenkilö on Hercule Poirot. Kirjassa sivuhenkilöt ovat myös niin suuressa osassa, että minun oli vaikeaa päättää kutsunko heitä pää- vai sivuhenkilöiksi. Sivuhenkilöitä ovat John ja Gerda Christow, Henry ja Lucy Angkatell, David, Henrietta, Midge, Veronica ja tarkastaja Grange.

Kirja alkoi tylsästi, kun kirjan henkilöitä kuvailtiin ja esiteltiin vuorotellen. Kirjan henkilöt kaikki lähtivät viettämään viikonlopua maaseudulle Hollowiin. Ensimmäinen ilta sujui hyvin siihen asti, kunnes viereisessä talossa lomaa viettävä Veronica tuli lainaamaan tulitikkuja. Ensimmäisen yön oudoista tunnelmista huolimatta herättiin seuraavaan aamuun normaalisti ja Poirotkin oli tulossa Hollowiin päin. Kun Poirot saapui Hollowiin, näki hän ensimmäisenä Johnin makaamassa uimalammikon vieressä ammuttuna. Gerda revolveri kädessä seisoan hänen takanaan ja muut ympärillä ihmettelässä tapahtumaa. Kun John lausui viimeisen sanansa "Henrietta", alkoi Poirotin liian yksinkertaisen murhan selvittäminen.

Johnin murha tapahtuu kirjassa keskivaiheilla, kun kirjan henkilöt on oppinut tuntemaan jo melko hyvin. Murhaa Poirotin lisäksi tutkiva Grange vaikuttaa aluksi hieman turhalta ja hitaalta ihmiseltä, mutta lopuksi hänestä on kuitenkin hyötyä Poirotille. Hercule Poirotin omaa elämää ei kauheasti kuvailla kirjassa, mutta hänen ajatuksiaan ja tekemisiään murhaan liittyen kuvaillaan melko tarkasti. Kirjasta tulee esille, että Poirotilla on kova halu selvittää kuka on murhaaja ja miksi hän on murhannut Johnin. Monet kirjan henkilöistä kertoo Poirotille asioita joita eivät halua poliisille kertoa. Poirot huomaa jokaisen hänelle puhuvan valehtelevan ja tämä saa Poirotin hämilleen. Kun lopulta Poirot saa tietää kuka on murhaaja, hän tajuaa ettei murhaan ollut mitään ymmärrettävää syytä.

Kirja alkoi todella tylsästi, koska siinä vain kerrottiin henkilöistä ja heidän taustastaan. Aloin miettimään, että pystynkö koskaan lukemaan kirjaa loppuun asti. Kun kirjan henkilöt menivät Hollowiin kirja muuttui mielenkiintoiseksi ja aloin jopa pitää kirjasta. Kun kirjan lopussa paljastui kuka oli murhaaja, oli se minulle pieni pettymys. Odotin jotain ylättävämpää ja mielenkiintoisempaa. En suosittele kirjaa niille ketkä pitävät juonen käänteistä ja yllätyksistä. Mutta kirja oli kokonaisuutena ihan hyvä.

Margaret Weisin-Tracy Hickmanin maaginen DragonLance

             Valitsin DragonLancen luettavaksi, koska olen kuullut siitä hyviä asioita ja olen yrittänyt aikaisemmin lukea sitä, mutta en jaksanut joten ajattelin yrittää uudestaan.

             Kirja kertoo siitä miten joukko ystäviä palaavat takaisin vanhaan kaupunkiinsa ja huomaavat kaiken muuttuneen ihmiset eivät enää hymyile kuin ennen ja kaikki tuntuvat olevan peloissaan samaan paikkaan sattuu tulemaan kaksi muukalaista joista toinen kantaa sinistä sauvaa. Selviää, että pahat voimat haluavat saada sauvan itselleen ja kaupungin ihmiset haluavat antaa sauvan heille, jotta heitä ei enää vainottaisi. Velho ihmisten joukosta kertoo, että sauvaa ei saa antaa heille, joten muukalaiset ja alussa kerrottu joukko joutuu pakenemaan ja heidät laitetaan tärkeälle retkelle.

            Mielestäni kirja oli hyvä, mutta se oli välillä todella tylsä, jos pitää kirjoissa toiminnasta ja siitä, että jatkuvasti tapahtuu jotain voi unohtaa tämän kirjan lukemisen siihen kuluu paljon aikaa alussa ennen kuin mitään kiinnostavaa tapahtuu. Kirja tuntuu myös olevan todella sattuman varainen, koska jos 2 muukalaista ei olisi tullut juuri siihen majataloon koko kirjan tapahtumia ei olisi tapahtunut. Muuten kirja oli hyvä se on vain joissain kohdissa todella tylsä.

           Kirjassa on todella paljon magiaa ja taikaa, mutta tuntuu, että se on kirjassa melkein turhaa, koska sitä käytetään asioihin, kuten ovien lukitsemiseen ja pimeän tuomiseen. Vaikkakin joissain kohdissa sitä käytetään myös todella paljon taisteluissa. Kirjassa tuntuu myös epäreilulta, että pahojen velhojen taikka on aina vahvempaa. Muutenkin kirjassa tuntuu, että pahoilla on aina parempia aseita ja taikoja. Kirjassa on hyvin esitetty, mikä on paha ja mikä hyvä. Kirjassa ei ole mitään välimaastoa sille vaan paha on todella paha ja hyvä todella hyvä. On vain yksi poikkeus joukon velhosta on vaikea tietää onko hän oikeasti hyvä vai paha. Yllättävää kyllä kirjassa ei ollut yhtäkää paholaista muistuttavaa hahmoa.

            Kirjassa on paljon hirviöitä, kuten lohikäärmeitä ja drakolaisia, jotka ovat kuin lohikäärmeitä, mutta niiden ruumis on kuin ihmisen. Kirjassa on myös tuttuja hahmoja, kuten haltioita, kääpiöitä ja kentaureja

           Tarinassa käy hyvin selville kummat on sankareita ja kummat pahoja. Heissä ei ole mitään samaa pahat haluavat saada valtaa enemmän ja sankarit haluavat estää heidät. Kirjan yhteiskunta muistuttaa paljon keskiaikaista, kuten ne, jotka eivät tottele, joko tapetaan tai viedään vankileireille tekemään töitä.

           En usko, että teos vaikuttaa mitenkään lukijan moraaliin.

                                                          

           

Agatha Christien arvoituksellinen Syyttävä sormi

Vaihtoehtoisista genreistä dekkarit kiinnostivat ehdottomasti eniten. Olen lukenut aiemmin Agathan kaksi kirjaa ("Eikä yksikään pelastunut" ja "Idän pikajunan arvoitus") ja koska pidin niistä molemmista, päädyin valitsemaan jälleen yhden Agathan dekkareista. "Syyttävä sormi" lähti mukaani kirjastosta takakannen tekstin perusteella.
   Kirjassa nuori Jerry Burton ja hänen siskonsa Joanna Burton lähtevät maaseudulle pieneen Lymstockin kylään rauhoittumaan Lontoon hälinästä. Vähän aikaa siellä majailtuaan he kuulevat, että kyläläiset ovat saaneet jo jonkin aikaa nimettömiä kirjeitä, joissa on kirjeen saajaan liittyviä ikäviä valheita. Myöskin Jerry ja Joanna saavat näitä inhottavia kirjeitä. Kyläläiset jättävät kirjeet aika lailla huomioimatta, kunnes yhden kirjeen seurauksena säädyllinen rouva Symmington tekee itsemurhan ja jättää pöydälle lapun, jossa lukee: "Minä en voi jatkaa..." Poliisikomisariot Nash ja Graves alkavat tutkia kirjeiden alkuperää. Jerry, rikospsykologiasta kiinnostuneena nuorena, haluaa olla osana tutkimuksia ja hänestä onkin paljon apua. Vähän ajan päästää samassa Symmingtoneiden kartanossa murhataan nuori palvelustyttö Anges Wooldell. Raaka murha saa kyläläiset järkyttymään pahasti. Poliisien tekemien päätelmien mukaan murhaaja asuu Lymstockissa. Hän kävelee pääkadulla, käy kaupassa ja tervehtii vastaantuljoita. Eikä kukaan tiedä, kuka tuo henkilö on. Dramaattisten tapahtumien ja tutkimuksien aikana Jerry ihastuu itsemurhan tehneen rouva Symmingtonin tyttäreen Meganiin. Kirjan loppuvaiheilla murhan tutkimukseen tulee mukaan myös neiti Marple. Murhista tulee esiin kamalia ja yllättäviä puolia, kun murhan tekijä ja kirjeiden lähettäjä saadaan kiinni. Neiti Marple ylistää Jerryä ja kertoo kuinka paljon Jerrystä oli apua tapahtumien ratkaisemisessa.
    Poliisin rooli romaanissa on tärkeä. Vaikka Jerry on ratkaiseva henkilö murhan ratkaisemisessa, poliisit pitävät tutkimuksia yllä ja toimivat tiiviisti Jerryn kanssa. Kirjassa minäkertojana toimii Jerry. Jerryn "normaalista" elämästä hänen kodissaan Lontoossa ei kerrota paljon. Hänen elämästään Lymstockissa kerrotaan paljon tarinan edetessä. Jerry tekee paljon asioita hetken mielijohteista ja hän ei pety, jos asiat eivät mene sunnittelemallaan tavalla. Hän on utelias ja se on yksi syy, minkä takia hän haluaa jäädä Lymstockkiin hyytävän murhankin jälkeen. Koska Lymstockin kylä on pieni, uhri ja murhaaja ovat usein tekemisissä toistensa kanssa. Poliisit ja Jerry ovat hyvissä väleissä melkein kaikkien asukkaiden kanssa. Kirjassa murhaa ratkovien henkilöiden ajatukset murhan tekijästä vaihtelevat usein ja uusia näkemyksiä esitetään koko ajan. Myöskin useita henkilöitä jätetään ulos laskuista mietittäessä, kuka voisi olla syyllinen. Näin yritetään saada lukija muuttamaan omaa teoriaan murhan tekijästä.
   Kirjassa oli mielestäni liian paljon "turhaa" selittelyä ihmisten taustatarinoista ja ihmisten suhteista toisiinsa. Odotin, että kirjassa olisi ollut vielä enemmän murhia ja niiden tutkimista. Murhia tutkittiin suhteellisen vähän ja mielipiteeni murhan tekijästä vaihtui vain pariin otteeseen ja pystyinkin arvaamaan murhan tekijän. Kirja ei siis vastannut odotuksiani ja missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa, että en haluaisi laskea kirjaa käsistäni.

Itsemurhasta murhaksi: Agatha Christie Särkyneen peilin arvoitus

Tehtävänantoa saadessa tiesin heti millaisen kirjan haluaisin lukea. Pienempänä olen katsonut ohjelmia televisiosta, joissa Hercule Poirot on ratkomassa jotakin murhaa ja tämän takia kirjavalinta oli minulle helppo. Valitsin Agatha Christien kirjan Särkyneen peilin arvoitus.

Kirjassa Baronetti Gervase Chevenix-Gore lähetti Hercule Poirotille käskykirjeen, jossa hän kertoo olevansa petoksen uhri ja vaatii Poirottia paikalle heti kirjeen saatuaan. Poirot hieman ihmettelee kirjeen tapaa käskeä hänet jonnekkin, mutta Poirot ottaa käskystä vaarin ja lähtee ensimmäisellä junalla Whimpleyhin, jossa Baronetti Gervase asuu perheensä kanssa. Sinne saavuttuaan on talo täynnä ihmisiä, mutta Gervasea ei näy missään. Kaikki kiiruhtivat Gervasen työhuoneen luokse katsomaan onko hänellä kaikki hyvin, kauhukseen he huomaavat Gervasen tehneen itsemurhan. Mutta onko se niin yksinkertaista, itsemurhako? Ei, Poirot ottaa asian käsiteltäväkseen murhan kannalta.

Poirot on rikosta ratkaiseva päähenkilö. Hänen yksityiselämäänsä ei kirjassa kerrota ollenkaan, mutta hänen ajatuksiaan kuvaillaan hyvin. Poirot on hyvin taitava yksityisetsivä, jolla on tarkat mielipiteet ja perustelut murhaan. Hän miettii asioita monesta näkokulmasta, eikä hänellä jää mitään huomaamatta. Poirot selvittää murhan tekijän ja tekotavan, murhan tekijä itse kertoo motiivin. Murhaaja kertoo motiivinsa kirjan lopussa. Murhaajan taustoista kerrotaan jonkin verran, sen verran ainakin että, hänen taustansa vaikuttavat murhan tekoon. Murhaajan tekoa esitetään kirjassa hyvin ymmärrettävällä tavalla, vaikka murha ei koskaan ole hyväksyttävää.

Kun valitsin kirjan en huomannut, että se sisältää Särkyneen peilin arvoituksen lisäksi kolme muuta rikosnovellia. Mielestäni tämä novelli oli erittäin hyvä pienoisdekkari. Novelli oli hyvä, erityisesti sen takia, että oli itse vaikea kuvitella miten itsemurha voisi olla murha, varsinkin kun tässä novellissa itsemurha oli lavastettu erittäin hyvin. Onneksi kirjailija kuvaili hyvin kaikki kohdat, ja saatoin itsekkin ajatella itseni Hercule Poirotin rooliin. Kirja oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä.

Nea Lindberg

Jääprinsessa

Camilla Läckberg

Valitsin Camilla Läckbergin kirjan "Jääprinsessa", sillä kirjastonhoitaja suositteli minulle tätä kirjaa ja takakannen kertomus kuulosti minulle sopivalta.

 Kirjassa päähenkilöitä ovat Alexandra, Erica ja poliisi Patrik. Alexandra ja Erica ovat lapsuudessaan olleet parhaat ystävät, kunnes Alexandra katosi maisemista ollessaan 12-vuotias. Molemmat jatkoivat elämäänsä, kunnes 25 vuoden kuluttua Erica löysi Alexandran kuolleena kylpyammeesta. Poliisi aloittaa murhan tutkinnan välittömästi ja edettyään tutkimuksissa, hänelle ja Ericalle syntyy suhde. Suhteesta seuraa niin hyvää, kuin huonoa. Toisen murhan tapahduttua kaikki kyläläiset ovat suunniltaan, sillä kylässä ei ole ikinä aikaisemmin tapahtunut edes yhtä murhaa. Tutkimusten edettyä poliisi saa selville ihmisten välillä olleita salasuhteita ja kauan salassa olleita asioita, joiden tuominen esille pilaisi monen ihmisen elämän. Lopulta ihmiset huomaavat, että vanha tuttu naapuri ei olekkaan enää tuttu, vaan aivan erilainen ihminen, kuin olisi luullut. Asioiden ratkettua kaikki kyläläiset olivat suunniltaan, eivätkä voi uskoa tapahtumia.

Murhat tapahtuvat alkuvaiheessa ja kirjan lopussa. Kirjassa annetaan koko ajan vihjeitä murhaajasta ja lukija voi muodostaa omat murha ehdokkaat, mutta itse huomasin, että ajattelemani murha ehdokkaat eivät olleet lähelläkään todellisuutta. Kirjassa lukijaa johdatetaan harhaan erittäin hyvin, mutta mielestäni se tuo intoa myös lukemiseen. Kuvailuja käytetään paljon ja tapahtumapaikat kerrotaan hyvin, mikä on mielestäni erittäin tärkeää. Luulen, että murhien hyväksyttävänä pitäminen aiheuttaa erilaisia mielipiteitä, mutta itse en pidä tekoa hyväksyttävänä.

Pidin kirjan lukemisesta todella paljon, vaikka yleensä kierrän kaukaa paksut kirjat. Tässä kirjassa juoni oli hyvä ja asiat kerrottiin niin selkeästi, että lukija pysyi kärryllä alusta loppuun saakka. Kirja oli mielestäni erittäin hyvä ja lukisin samankaltaisen vaikka heti uudelleen!

Tuula T. Matintuvan arvoituksellinen dekkari Syntymään tuomittu

Valitsin tämän kirjan, koska olin päättänyt lukea dekkarin ja tämä kirja osui silmääni ja se vaikutti jännittävältä ja mielenkiintoiselta.

Kirjan alussa kesäteatterissa esitetään kesän viimeistä näytöstä Punahilkasta. Ilta saa kuitenkin hurjan päätöksen kun nuori opiskelijatyttö Olivia Eerikäinen, yksi näytteijöistä, löydetään surmattuna. Kirjan yksi päähenkilöistä, rikosylikonstaapeli Alina Mänty saa verityön selvitettäväkseen. Johtolankoja on hyvin vähän, joten syyllisen selvittäminen ei ole helppoa. Työt eivät rikosylikonstaapelilla kuitenkaan lopu siihen, koska vain pari päivää myöhemmin samalla paikkakunnalla tunnettu runoilija löydetään kuolleena omasta asunnostaan. Työ ei ole helppo ja varsinkaan kun poliiseista tuntuu, että monella henkilölla on jotain salattavaa tapaukseen liittyen.

Kirjan murhan ja yllättävän kuoleman tapahtuessa jo heti alkupuolella, lukija saa miettiä pitkään, kuka oikeasti on syyllinen. Salaperäistä tunnelmaa kirjassa pidetään yllä hyvin loppuun asti. Syylliseksi kirjassa epäillään monia henkilöitä ja tietoa heistä ei juurikaan paljasteta, jolloin syyllisen päätteleminen kirjassa on melko vaikeaa. Itse en esimerkiksi osannut arvata kirjan loppua eli kuka on syyllinen ja kuka ei. Monet tekstin kohdat ovat harhaanjohtavia, koska kirjaan tuodaan koko ajan mukaan uusia henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa liity mihinkään kirjan keskeiseen taphtumaan.

Kirjan rikosylikonstaapelilla on tarkat mietteet ja ajatukset siitä, miten jutussa edetään ja hän yrittää kaikin tavoin saada selvitettyä jutusta lisätietoa. Hänellä on itsellään elämässä tapahtunut asioita, joita hänen on vaikea sulattaa ja käsittää, mutta siitä huolimatta hän hoitaa työnsä ihan hyvin ja saa koko ajan lisää tietoa tapahtuneesta ja siitä, kuka voisi olla kaiken takana.

Kirja on hyvin salaperäinen ja arvoituksellinen. Kirjassa mielenkiinto pysyy mukana loppuun asti. Itse pidän kirjassa siitä, että tietoja ei paljasteta liian aikaisin, jolloin kirjan kiinostavuus lopahtaisi. Kirjan tapahtumissa on helppo pysyä mukana, mutta juonta sekoittavat henkilöt, jotka eivät ole olennaisia kirjassa ja heistä ei puhuta paljon. He ilmestyvät kirjaan yhtäkkiä ja häviävät myös välillä yhtä nopeasti.

Teoksessa on tarkasti mietitty miten tapahtumat etenevät ja millä tavalla asiat ilmaistaan. Kirjassa on selkeä kerronta ja tapahtumapaikkoja kuvataan selkeästi. Kirjan lopputilanne on omalla tavallaan hämmentävä ja se herättää lukijassa pohtivia ajatuksia.

R.A. Salvatoren uudelleensyntyneet Kumppanukset

Valitsin kirjan ihan yksinkertaisesta syystä, en löytynyt muutakaan. Luettuani kirjan, en luonnehtisi teosta huonoksi, mutta voin jo nyt kertoa ettei se sovi kaikille.

Kirja kertoo 100 vuotta sitten eläneistä Salin kumppanukset -joukon kolmesta jäsenestä, jotka syntyvät uudelleen voidakseen auttaa vanhaa ystäväänsä Drizzt Do' Urdenia. Ja kun sanon syntyvät uudelleen, tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Uusi keho, äiti, isä ja ulkonäkö, mutta samat ja vanhat muistot. Kirjassa tarkastellaan näiden kolmen henkilön, Bruenorin, Regisin ja Catti-brien uudelleen syntyneiden versioiden 21 ''uutta'' elinvuotta.

Itse pidin kirjaa keskinkertaisena. Yksi näistä kolmesta, jonka tarinaa seurattiin, oli äärimmäisen tylsä omasta mielestäni. Siinä ei tapahtunut läheskään yhtä mielenkiintoisia tapahtumia kuin kahdessa muussa ja itse hahmo oli minusta kaikkein turhin. Kirjan maailma ja tunnelma olivat kaikki kohdallaan sen hieman keskiaikasta eurooppaa muistuttavassa maailmassa. Kirja kuitenkin poikkeaa minusta erittäin paljon tavanomaisesta fantasia kirjasta. Siinä ei ole niin sanotusti päähenkilöitä vastustavia roistoja, itse selvää pahaa ei myöskään ole, jota kuvattaisiin suurena uhkana eikä se oikeastaan edes pääty. Kirja loppu on tavallaan ns. cliff hanger ja se päättyy aivan liian nopeasti kirjana. Ehkä kirjasarjana se toimii, siitä en ole tietoinen. 

Kuitenkin fantasialle tyypillisiä piirteitä on rutkasti, kuten örkkejä, kääpiöitä, jumalia/jumalattaria sekä hirviöitä joista esimerkkinä hiidet. Kirja sisältää myös haltijoita ja vampyyrejä. Taikuus esiintyy kirjan maailmassa lähinnä sanalla mahti. Mahtia on montaa erilaista, kuten tavanomaista velhojen taikuutta sekä jumalien/jumalattarien voimia. Velhojen taikuutta voi käyttää ketä tahansa, ketä on opiskellut sitä. Jumalien/jumalattarien mahtia taas käyttävät heidän palvelijansa, joka ilmenee loitsuarvilla. Myös papit ovat taikuuden käyttäjiä, jotka erikoistuvat parannuksessa. 

Selvää pahuutta ei siis tässä kirjassa oikein ole, vaikka siitä puhutaankin. Sitä kuvataan pahana jumalattarena Lolthinaa, joka ei kuitenkaan tee kirjassa oikein mitään. Ehkä hänellä on jokin suurempi merkitys kirjan jatko-osassa, sitä kun en tiedä. 

Kirja ottaa minusta itsensä liiankin tosissaan. Se voisi jopa toimia, jos koko kirjasarja olisi niputettu yhteen, mutta itsessään tämä kirja on vain prologi tuleville kirjoille. Koska kirjan loppu vaikuttaa niin väljältä ja jättää liikaa kysymyksiä vastaamatta, se ei minusta toimi hirveä hyvin itsenäisenä kirjana. 

                                                             Herää, masennu sekä lue

Star Wars: Jedioppilas 1. Nouseva voima Dave Wolverton Elias

Elias Parviainen

Jedioppilas

Nuseva voima

Valitsin tämän kirjan, koska Star Wars aihe on minulle osuva. Olen kasonut elokuvat ja lukenut joitain kirjojakin. Jedioppilas: Nouseva voima vaikutti mielenkiintoiselta. Kirja Sijoittuu paljon ennen Star Wars elokuvien alkamista, joka tekee siitä mielenkiintoisemman lukea ja piti mielenkiinnon.
Kirja kertoo nuoresta pojasta Obi-Wan Kenobista joka on joutumassa lähtemään temppelistään eikä hänestä tulisi jedioppilasta vaikka on siitä pienestä pitäen unelmoinut. Obi-Wan joutuu matkallaan Pandomeerille kaivosmiesten kanssa vaikeuksiin ja alkaa selvittäään ulkomaailman tekemää rikosta. Ja herättämään taitavan jediritarin huomiota ottamaan Obi-Wan oppilaakseen

Pidin itse kirjasta paljon, koska se oli sopivan mittainen ja sitä lukiessa aika kului aina hurjan nopeasti. Kirjaa tuli luettua nätteinä tyyninä iltoina terassilla ja iltaisin sängyssä pieniä pätkiä jännityksen ylläpitämiseksi.

Tarina sijoittuu aikakaudeltaan paljon tulevaisuuteen. Jossa asutaan planeettojen väillä kulkeminen on vaivatonta ja nopeaa. Aseistuksena on valosapelit ja laserpistoolit. Nykyaikaan on hyvin vaikea verrata, mutta hartaasti toivon näiden onnistuvan meidänkin tulevaisuudessamme.

Tarinassa on monenlaisia vieraita olentoja. Whipidit ovat ihmiseen verrattuna pieniä, karvaisia ja ilkikurisia otuksia jotka hengailevat Huttien kanssa. Hutit ovat puolestaan ihmisiin verrattuna suuria jokseenkin kömpelöitä otuksia joilla on synnynäinen ongelma vihanhallinnan kanssa. Arconalaiset ovat pitkiä vähän liskoja muistuttavia kahdella jalalla kulkijoita. Ne kulkevat aina jonkun kaverinsa kanssa ja ovat riippuvaisia erittäin vaarallisesta mineraalista, jonka sanotaan olevan Arconalaisille yhtä välttämätön kuin ihmisille vesi. Star Wars sarjassa on paljonmuitakin olentoja, mutta niistä ei mainita ensimmäisessä osassa.

Kirjan voisi kyllä luokitella tieteisfantasiaksi, sillä tarinassa kyllä yhdistyy yliluonnolliset tekijät ja tiede. Yliluonnollisia piirteitä on huomattavissa jedien "voimassa" joka parantaa heidän aistejaan ja vahvistaa heitä. Jokainen jedi ja padawan on varustettu valosapelilla, joka on miekka varustettuna todella kuumalla terällä. Terä voi olla jotain valon kaltaista sädettä joka leikkaa kovankin aineen läpi vaivatta.

Teoksessa riittää huumoria. Kun sitä esiintyy liittyy se lähes aina tarinan olentoihin ja heidän ominaisuuksiinsa. Esim. Jotkut olennot syövät aivan hurjia määriä ja jeditemppeleissä siitä tulee ongelma kun ruokaa tarjoillaan vain muutaman kerran päivässä. Olennot ovat omalaatuisia. Siksi huumorin saa kukoistamaan paikkapaikoin kevennykseksi.

 Paras sää - Paras lukupaikka