sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Agatha Christien jännittävä dekkari Syyttömyyden taakka



Valitsin Agatha Christien Syyttömyyden taakka -kirjan, koska halusin lukea jonkun dekkarin, sillä pidän dekkareista, koska ne ovat todenmukaisia kirjoja ja sisältävät myös jännitystä.

Kirjaa kertoo Argylen perheestä. Perheeseen kuuluu isä Leo Argyle, äiti, Leo Argylen sihteeri Gwenda, kotiapulainen Kristen Lindstrom ja aikuiset lapset Michael, Hester, Jack, Tina, Mary ja hänen miehensä Philip. Kaikki perheen lapset ovat adoptoituja. Perheen äiti on murhattu muutama vuosi sitten ja perheen huonokäytöksinen lapsi Jack on tuomittu murhasta. Jack oli joutunut murhan jälkeen vankilaan, jossa hän oli kuollut keuhkokuumeeseen. Koko perhe on jo ehtinyt hyväksyä asian, kunnes eräänä päivänä heidän oven taakseen saapuu tohtori Calgary, joka tulee kertomaan jotain, mistä kukaan ei ilahdu. Jack on syytön. Tohtori Calgary alkaa ihmettelemään, miksi kukaan ei ilahdu siitä, että perheen ottolapsi on syytön. Calgary alkaa selvittämään, kuka murhan oikeasti teki. Samalla koko perhe ahdistuu, koska poliisikuulustelut alkavat yhä uudelleen. Kaikki vanhat asiat käydään uudelleen läpi, mutta mitään uutta ei löydy. Perheen piina vain jatkuu, sillä heitä kuulustellaan jatkuvasti ja he alkavat itsekin pelkäämään toisiaan. Maryn liikuntavammainen mies Philip alkaa tutkimaan rikosta intohimoisesti ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Pian perheen sisällä tapahtuu uusi murha ja puukotus... Sen seurauksena Calgary saa selville murhaajan ja tajuaa kuinka suurta taakkaa syyttömät joutuvat kantamaan, koska heitä epäillään, vaikka he ovat syyttömiä.

Murha ei varsinaisesti tapahdu tarinan aikana, vaan se on tapahtunut jo aiemmin, mutta kirjan lopussa tapahtuu vielä toinen murha, jonka avulla alkuperäisenkin murhan murhaaja saadaan selvitettyä. Poliisin rooli kirjassa on aika pieni, sillä hän vain selvittää rikosta koko ajan, mutta ei saa mitään tuloksia aikaan. Poliisi on kirjassa myös sivuhenkilö, josta ei mainita kovinkaan usein. Tohtori Calgary ja Philip ovat tarinan etsiviä, jotka alkavat selvittää rikosta. Uhri, murhaaja sekä etsivät eli tohtori Calgary ja Philip ovat kaikki aika erilaisia ihmisiä, mutta ketään heistä ei varsinaisesti ole mikään ilkeä. Uhri ja murhaaja ovat vanhoja kavereita ja he ovat asuneet saman katon alla useita vuosia, mutta jokin saa murhaajan pään sekaisin ja tekemään murhan. Tohtori Calgary haluaa tutkia perheen asioita, koska perhe vaikuttaa hänen silmissään vähän oudolta. Philip taas päättää alkaa tutkimaan perheen asioita, sillä hänellä ei ole oikein muutakaan ajanvietettä. Ketään ei innostu ideasta, että Philip tutkii murhaa, mutta hän silti tekee niin kuin haluaa ja saa sen seurauksena kokea jotain kamalaa ja lopullista.

Tapahtumat ovat kaikki täysin realistisia, joka oli ainakin minun mielestäni hyvä, koska se toi tarinaan todentuntuisuutta ja jännittävyyttä. Kertoja ei hirveästi anna vihjeitä murhaajasta, mutta se käy läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja saa jokaisen kuulostamaan mahdolliselta murhaajalta. Oikea murhaaja tuli kuitenkin yllätyksenä ainakin minulle, vaikka häntäkin epäiltiin, mutta mielestäni olisi ollut muita paljon todennäköisimpiä murhaajia kuin se, ketä se oikeasti oli. Murhaajan motiiveista ja taustoista ei hirveästi kerrota, mutta lopuksi selitetään "syy" miksi hän oli tehnyt murhan. Murhaajaa ja hänen tekoaan ei oikein kukaan ymmärrä ja murhaaja joutuukin poistumaan heti paikalta, koska kaikki alkavat vihaamaan häntä, sillä hänen takiaan he ovat menettäneet ainakin kolme, ehkä jopa neljä ihmistä. Murhaajalla ei myöskään ollut mitään pätevää syytä tai selitystä tehdä yhtäkään murhaa.

 En usko, että teos vaikuttaa lukijan oikeustajuun sillä murha ei ollut mitenkään hyväksyttävä ja murhan seurauksena alkuperäinen syytetty Jack oli kuollut vankilassa. Murhaaja tappoi lopussa vielä yhden henkilön, joka oli hänelle uhkana ja puukotti toisen, joten hänen tekonsa eivät olleet hyväksyttyjä.

Mielestäni kirja oli hyvä, sillä siinä säilyi jännitys loppuun asti. Kirja etenee ehkä vähän hitaasti, mutta se silti tempaisi ainakin minut mukaansa. Kirjan loppuratkaisu oli ainakin minulle yllätys, mikä oli hyvä asia, koska se teki kirjasta mielenkiintoisen lukea. Voisin hyvinkin lukea dekkareita jatkossakin, vaikka ne eivät olekaan mitään iloisimpia kirjoja, vaan hyytäviä kertomuksia siitä, kuinka julmia ihmiset voivat olla toisilleen.









8 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja jännittävältä. En ole itse paljoa lukenut dekkarikirjoja, mutta olen seurannut erilaisia murhasarjoja tv:stä.Oliko kirja missään vaiheessa tylsä tai liian pelottava sinun makuusi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei oikeastaan ollut tylsä eikä pelottava missään kohdassa. Suosittelen lukemaan jonkun dekkarin, koska ainakin itse tykästyin niihin tämän kirjan luettuani:-)

      Poista
  2. Kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja jännittävältä. En ole itse paljoa lukenut dekkarikirjoja, mutta olen seurannut erilaisia murhasarjoja tv:stä.Oliko kirja missään vaiheessa tylsä tai liian pelottava sinun makuusi?

    VastaaPoista
  3. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Olet hyvin kuvaillut kirjaa ja perustellut omat mielipiteesi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Hieno teksti! Olen itsekin lukenut kyseisen kirjan joten tätä oli mielenkiintoista lukea. Miten valitsit juuri kyseisen Agatha Christien teoksen? Kuva on myös hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:-) Valitsin tämän kirjan, koska se osui ensimmäisenä kirjastossa käteen ja takakansi kuulosti kiinnostavalta:-)

      Poista
  5. Vau, kirja kuulostaa todella jännittävältä! Olet osannut kertoa juonesta hyvin siten, että kerrot sopivasti, mutta jätät tärkeita juttuja kertomatta, jotta tekstisi lukijaa alkaa kiinnostaa tarttua kirjaan itse ja tietää loput. Muutenkin olet saanut kirjasta paljon irti, ja on ilo kuulla, että onnistuit löytämään itseäsi kiinnostavan kirjan! :)

    VastaaPoista