tiistai 22. syyskuuta 2015

Houkuttava Houkutus


Houkutus, on Twilight kirjasarjan ensimmäinen kirja. Tahdoin lukea kyseisen kirjan, koska pidin kirjan pohjalta tehdystä elokuvastakin. Kirja täytti melkein kaikki odotukseni.
17-vuotias Bella on kyllästynyt äitinsä uuteen miesystävään ja päättää muuttaa isänsä luokse pienen pieneen kaupunkiin nimeltä Forks. Pohjois-Amerikan kylmässä ja pienessä kaupungissa sataa paljon ja tunnelma on muutenkin kolea. Aluksi Bella ei nauttinut olostaan Forksissa. Hän aloittaa lukion käynnin siellä, ja iskee silmänsä ehdottomasti koulun komeimpaan poikaan Edward Culleniin. Edward on salaperäinen. Silloin tällöin koulusta pois oleva komistus on omituinen. Keskustelun luominen on vaikeaa ja poika on etäinen. Silti Bella ei saa Edwardia pois mielestään. Bella ihastuu Edwardiin, ehkä juuri tämän salaperäisyyden takia. Pian hänelle kuitenkin selviää Edwardin olevan vampyyri. Ihmisverta juova vampyyri.
Kirjan ”hirviöt” eli vampyyrit ovat täysin tavallisen näköisiä ihmisiä. Niiden iho kimaltelee auringon valosta ja ravinnoksi juodaan ihmisverta. Muita epätodellisia hahmoja kirjassa ovat ihmissudet. Ihmissusien ja vampyyrien välit on riitaisat, olleet jo pitkään.  Taikaa tai magiaa kirjassa ei juurikaan ole. Joillain vampyyreillä on joitain erityistaitoja kuten toisten ajatusten lukeminen.
Itse olen sitä mieltä, että kirja oli ihan hyvä. Ei todellakaan mikään lempikirjani, mutta ihan hyvä. Hyvän kirjasta teki varmaankin Bellan ja Edwardin rakkaustarina, ei niinkään vampyyrit ja ihmissudet. Odotin kirjan olevan koukuttavampi mitä se omasta mielestäni oli. Ehkä jos lukisin muutkin kirjasarjan osat, oppisin tykkäämään näistä enemmän.

Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti kaikille niille, jotka pitävät romantiikasta ja fantasiasta.

1 kommentti:

  1. Kiva, että tykkäsit kirjasta ainakin jonkin verran! En ole itse ikinä Twilighteja lukenut (enkä myöskään elokuvia katsonut), mutta olisi kiva joskus ihan yleissivistyksen vuoksi lukea! :) Genrekysymyksiä olisit voinut käsitellä vähän enemmänkin, mutta yhteisiin kysymyksiin olet vastannut hyvin ja perustellut myös hyvin mielipiteesi kirjasta.

    VastaaPoista