Ensimmäisen kerran kun näin tämän kirjan ja sain sen käsiini, tiesin haluavani lukea sen, sillä jo pelkästään kirjan ulkoasu vetää lukijan sisälle maailmaansa ja saa adrenaliinin virtaamaan. Tiesin, että tulisin pitämään siitä, koska Lene Kaaberbøl on yksi lempikirjailijoistani.
Kirja kertoo nuoresta Dina-tytöstä, joka asuu äitinsä ja sisaruksiensa kanssa pienessä kylässä. Kukaan kylän lapsista ei suostu kohtaamaan Näkijän tyttären katsetta, sillä Dina on perinyt äidiltään kyvyn nähdä toisten synkimmätkin salaisuutensa ja häpeän aiheensa, ja saada heidät tuntemaan syvää häpeää ja syyllisyyttä. Dinan elämä saa kuitenkin traagisen käänteen, kun hänen äitinsä kutsutaan Dunarkin linnoitukseen selvittämään hirvittävän veriteon tekijää. Pian äitinsä lähdön jälkeen Dinan kotipihalle ilmestyy tummiin pukeutunut salaperäinen mies, joka kertoo Dinalle tämän äidin tarvitsevan häntä. Tästä alkaa Dinan varallinen ja synkkä matka, joka pakottaa hänet miettimään uudelleen keneen voi luottaa.
Kirjassa esiintyy mytologiasta tuttuja lohikäärmeitä ja tässä tarinassa ne ovat hirvittäviä verenhimoisia petoja. Lohikäärmeet on kuvattu tuhkan harmaiksi, hieman hevosta pienemmiksi hirviöiksi, jotka ovat omia jumaliaan eivätkä kumarra mitään tai ketään. Ne ovat kunnioitettuja, mutta myös pelättyjä olentoja, joilla ei ole oikeuden- tai vääränkäsitystä.
Kirjan miljöö sijoittuu keskiaikaan ja siinä ei ole selvää rajaa todellisen- ja fantasiamaailman välillä vaan ne on sidottu taitavasti samaan aikaan ja maailmaan. Fantasian ja tavallisen maailman raja voidaan ylittää vain kun ollaan tekemisissä lohikäärmeiden tai Näkijöiden kanssa. Muuten maailma on tuiki tavallinen. Jos näin ei olisi ja maailmassa olisi enemmän taikuutta ja mytologisia olentoja, tuskin Dinakaan olisi niin hyljeksitty ja pelätty, koska ihmiset olisivat tottuneet kaikenlaisiin outouksiin.
Yhteiskunta on kuvattu hyvin aidontuntuisesti keskiaikaan ja se muistuttaa hyvinkin paljon eurooppalaista keskiaikaa, jolloin kuljettiin hevosin paikasta toiseen, oli orjakauppaa ja ihmiset olivat jakautuneen säätyihin: oli aatelistoa, papistoa, porvaristoa ja talonpoikia. Keskiaika oli hyvin raakaa ja kylmää aikaa, ja kirjaan se on onnistuttu luomaan aidontuntuisesti niin että nuoret kuin vanhemmatkin voivat sitä lukea.
Kirjan sankarin ja roiston suhde on hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova. Hyvänä ja pahana he luonnollisesti edustavat vastakkaisia asioita ja näkemyksiä oikeasta ja väärästä, mutta heillä on siitä huolimatta myös erittäin paljon yhteistä. Kirjassa sekä sankari että roisto ovat hyvin nuoria ja rohkeita, ja he tuntevat tietynlaista vetoa toisiaan kohtaan. Sankari edustaa viattomuutta ja hyvyyttä, kun taas roisto salaperäisyyttä ja pahuutta. Uskon kirjan voivan vaikuttaa lukijan moraaliin juuri roiston ja sankarin suhteen kautta. Kirjassa roisto esittelee sankarille hirvittävän maailman, jota sankari ei olisi ikinä osannut kuvitellakaan, ja sankarin ainoana turvana on roisto, jonka käsiin tämän on uskottava luottamuksensa. Lukija joutuu sankarin kautta pohtimaan millaiset teot ovat moraalisesti oikein taistelussa päämäärän saavuttamiseksi. Tavallaanhan kaikki palvelevat omia uskomuksiaan ja tekevät mikä heidän uskomuksensa mukaan on oikein.
Lukukokemuksena Näkijän tytär oli todella upea, siinä on kaikkea mikä tekee minuun suuren vaikutuksen. Pystyn samaistumaan useampaan kuin yhteen hahmoon, ja kirjan maailma on todella uskottava. Todellakin ihmettelen kirjailijan kykyä luoda maailmoja, joissa fantasia ja todellisuus sulautuvat niin aidon tuntuisesti yhteen. Aion lukea sarjan muutkin osat. Suosittelen kirjaa jopa niille, joita fantasia ei liioin kiinnosta. He saattavat yllättyä.
