Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agatha Christie. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Agatha Christien mysteerinen Aikataulukon arvoitus

 Valitsin luettavakseni Agatha Christien Aikataulukon arvoituksen. En ole ennen muutamia teoksia lukuun ottamatta juurikaan lukenut dekkareita, mutta kaikki saman henkiset tv-sarjat ja elokuvat ovat kyllä herättäneet kiinnostukseni. Totesin olevan mieluista kokeilla dekkaria vähän erilaisempana, uutena juttuna heti kuultuani vaihtoehtoiset genremme. Koska jonkun verran olen Agatha Christien teoksiin paneutunut, yhden itse aiemmin lukenut ja paljon hyvää kuullut, oli kirjoittajan valitseminen nopeasti hoidettu. Myös The A.B.C. Murders (alkuteos) oli ennestään etäisesti tuttu nimi ja siitä syystä päädyinkin nyt sitä lukemaan.

Hercule Poirot lähtee selvittämään hyytävää sarjamurhaajatapausta saamansa nimettömän kirjeen perusteella. Siinä varoitetaan pian tapahtuvasta murhasta Andoverissa. Pian tapauksen jälkeen etsivä saa uuden kirjeen. Tällä kertaa käsketään pitää silmällä Bexhilliä. Kerta toisensa jälkeen kirjeitä saapuu uusia ja aakkosittain tapahtuvat rikokset jatkuvat. Kun vihdoin Poirot näyttää päässeen murhaajan jäljille, puuttuva motiivi paljastaakin tapauksesta aivan uusia puolia.

Koska kyseessä on sarjamurhaajatapaus, teoksen aikana tapahtuu yhden sijaan jopa neljä murhaa. Ensimmäinen murha paljastuu heti alussa, viimeinen vasta juuri ennen loppuratkaisua. Näin etsivällä on koko ajan tuore tapaus tutkittavana. Toistuvat rikokset kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin ja pitävät jatkuvasti lukijan mielenkiinnon yllä. Tämä tekee tarinasta myös hektisen ja lisää dekkarin jännitystä. Tästä johtuen kirja myös koukuttaa helposti ja sitä voi vaivatta ahmia pitkiäkin pätkiä kerralla.
Rikoksia tutkii kirjan päähenkilö ja sankarihahmo, yksityisetsivä Hercule Poirot. Häntä avustaa hänen maskotiksikin nimitetty apulaisensa, Kapteeni Hastings, sekä teoksen aikana murhattujen omaisista muodostetut erityisjoukot. Myös paikallisen tason poliisi esiintyy satunnaisesti tapausta ratkomassa, mutta tämän tahon antamien hyötyjen ja haittojen suhteesta ei voi olla täysin vakuuttunut. Poirot pyrkii olemaan yhteistyössä niin poliisin kuin muidenkin innokkaiden, mahdollisten auttajien kanssa, vaikka loppupelissä on hän itse ainoa, jolle totuus näyttää täysin selvältä. Tapausta johtaa Komisario Crome, jonka työpanos ei kuitenkaan näy murhia ratkottaessa. Toinen viranomainen, Ylikomisario Japp, esitellään heti kirjan alussa ja mies roikkuukin mukana aina tarinan loppuun saakka, vaikkei hänkään merkittäviä tutkimustuloksia saa aikaan. Molemmat poliisihenkilöt toimittavat lähinnä muodollisia tehtäviään sivuhenkilöiden rooleissaan.

Etsivä Poirot’n yksityiselämää ei juurikaan kuvata tarinassa. Hänestä kerrotaan pääpiirteittäin vain työnsä kautta. Poirot on eläkkeelle jäänyt salapoliisi, äärettömän taitava työssään ja siksi ratkookin nykyään yksittäisiä tapauksia, niin kutsuttua rikosten kermaa. Teos kuitenkin antaa ymmärtää, että mies tekee tätä puhtaasti omasta tahdostaan ja käyttää siihen kaiken aikansa ja ajattelunsa, siis tiedostaen jättää hänen yksityiselämänsä toissijaiseksi.

Suuren osan tarinaa annetaan lukijan olettaa murhaajan olevan mielipuoli, joka valitsee uhrejaan aakkosjärjestyksellisen kaavan mukaan, mahdollisesti ilman sen suurempaa yhteyttä heihin. Murhaajan kuitenkin uskotaan olevan jollakin tapaa tuttu etsivälle, sillä nimenomaan Hercule Poirot’lle osoitettujen nimettömien kirjeiden ja sarjamurhaajan tekojen takana uskotaan seisovan sama mies. Yllättävä loppuratkaisu kuitenkin paljastaa murhaajan olleen yhden uhrinsa veli ja rakentaneen muut rikokset vain harhaksi ja kyseisen tapauksen peittelyksi. Samalla vahvistetaan etsivän ja sarjamurhaajan olleen tekemisissä enemmänkin ja olevan siten toisilleen jo vanhoja tuttuja. Muut uhrit ovat vain satunnaisesti eteen tulleita, helppoja ja tapaukseen sopivia yksilöitä. Uhreja keskenään yhdistää vain heidän nimensä ja asuinpaikkakuntansa aakkosellinen järjestyksellisyys.

Oletetun murhaajan eli ko. pelätyn mielipuolen taustasta tai motiiveista ei anneta lukijalle paljoakaan tietoa. Toisaalta kirjassa todetaan myös, ettei tällainen henkilö käytännössä motiivia edes tarvitse, vaan murhat saattavat olla esimerkiksi pelkkä fiksaatio herättää huomiota kyseisellä tavalla tai vaikka mielenosoitus. Yhtenä vaihtoehtona tätä pidetään myös kapinana etsivä Poirot’lle. Tämä kaikki osoittautuu kuitenkin vääräksi, kun todellinen murhaaja paljastuu. Monesti murhan motiivina on kunnianhimo, raha tai maine, eikä tälläkään kertaa poiketa perinteistä. Poirot selventää lopussa, kuinka rikokset rakentuivat vain yhden asian ympärille ja kaikki olikin kiinni vain kliseisistä syistä ja selityksistä: jo vanhahkon, rikkaan miehen veli huolestui omasta tulevaisuudestaan. Kun mies tajusi, että hänen veljensä perintö ei päätyisikään hänelle itselleen, mikäli tämä rikas veli rakastuisikin sihteeriinsä ja saisi jälkikasvua, oli hänen tehtävä asialle jotain. Sillä hetkellä ainoalta mahdollisuudelta näytti hyvin suunniteltu murha. Näin hän varmistaisi saavansa perinnön itselleen ja turvattua siten oman tulevaisuutensa. Murhat ovat siis täysin itsekkäästi ajateltuja, kaikkea muuta kuin hyväksyttäviä. Tätä mielipidettä vain vahvistaa se, että kyseisen murhan uskottavuudeksi ja peittelyksi tarvittiin kolme muuta, viatonta kuolonuhria.

Teoksessa kertojana toimii Poirot’n oikea käsi, Kapteeni Hastings, vaihdellen ulkopuolisen, kaikkitietävän kertojan kanssa. Etenkin Hastingsin ollessa kertojan roolissa, pääsee lukija todella lähelle tapausta ja sen ratkomista. Kun asiat esitellään samoin lukijalle kuin suurelle osalle murharyhmää, on helppoa päästä samalle aaltopituudelle heidän kanssaan ja keksiä omia päätelmiä tapauksista. Lukijan saadessa samat tiedot samassa ajassa muiden tarinan henkilöiden kanssa rakentuu myös kertojan ja lukijan välille tietynlainen suhde, jossa lukijan on luotettava kertojan sanaan ja uskottava sen todenmukaisuutta. Lukijalle ei missään kohdassa kerrota väärää tietoa tai anneta tahallaan ymmärtää eritavalla kuin henkilöhahmojenkaan, mutta tietoisesti tapahtuva harhaanjohtaminen johtuu siitä, ettei Poirot heti paljasta kaikkia epäilyksiään koko yleisölleen. Varsinaisia vihjeitä lukijalle ei sen kummemmin tarjota, mutta päättelyä johdatellaan valittuun suuntaan juurikin esittelemällä asioista haluttu näkökulma tai rajaus, jonka ulkopuolelle on helposti jätettävissä jopa muutamia oleellisiakin seikkoja. Näin vuoronperään kaikki läpi käydessään, saa kertoja jokaisen kuulostamaan uskottavalta murhaajalta. Kun lopulta oikea murhaaja sekä loppuratkaisu tulee ilmi, yllättää se varmasti yhtä lailla niin teoksen muut henkilöt kuin lukijankin.

Pidin kirjan realistisesta tunnelmasta, ilman mitään yliluonnollisia piirteitä. Se sai mielestäni jännittävyydestä vielä aidompaa ja lähes käsin kosketeltavaa. Loppuratkaisu oli ennalta-arvaamaton, mutta jälkeenpäin ajateltuna nerokas ja jopa looginen. Nautin itse eniten yllättävistä käänteistä ja odottamattomista tilanteista, mutta myös järkevän selityksen saavista tapahtumista. Kirja täytti nämä kaikki ja siksi tekikin minuun varsin positiivisen vaikutuksen. Tarinaan oli erittäin helppo vajota heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen, sillä toimintaa riitti alun kappaleista aina viimeisiin asti. Kyseinen piirre oli suuri plussa ja merkittävä tekijä lukemisen kannalta, sillä olen jättänyt liian monta kirjaa kesken ensimmäisen kappaleen luettuani, kun kiinnostus ei olekaan riittänyt enää seuraavaan. Jaan monien muiden mielipiteen siitä, että Agatha Christie osasi hyvin asiansa ja hänen voisikin kutsua kuuluvan rikoskirjallisuuden kermaan.

Agatha Christien jännittävä dekkari Syyttömyyden taakka



Valitsin Agatha Christien Syyttömyyden taakka -kirjan, koska halusin lukea jonkun dekkarin, sillä pidän dekkareista, koska ne ovat todenmukaisia kirjoja ja sisältävät myös jännitystä.

Kirjaa kertoo Argylen perheestä. Perheeseen kuuluu isä Leo Argyle, äiti, Leo Argylen sihteeri Gwenda, kotiapulainen Kristen Lindstrom ja aikuiset lapset Michael, Hester, Jack, Tina, Mary ja hänen miehensä Philip. Kaikki perheen lapset ovat adoptoituja. Perheen äiti on murhattu muutama vuosi sitten ja perheen huonokäytöksinen lapsi Jack on tuomittu murhasta. Jack oli joutunut murhan jälkeen vankilaan, jossa hän oli kuollut keuhkokuumeeseen. Koko perhe on jo ehtinyt hyväksyä asian, kunnes eräänä päivänä heidän oven taakseen saapuu tohtori Calgary, joka tulee kertomaan jotain, mistä kukaan ei ilahdu. Jack on syytön. Tohtori Calgary alkaa ihmettelemään, miksi kukaan ei ilahdu siitä, että perheen ottolapsi on syytön. Calgary alkaa selvittämään, kuka murhan oikeasti teki. Samalla koko perhe ahdistuu, koska poliisikuulustelut alkavat yhä uudelleen. Kaikki vanhat asiat käydään uudelleen läpi, mutta mitään uutta ei löydy. Perheen piina vain jatkuu, sillä heitä kuulustellaan jatkuvasti ja he alkavat itsekin pelkäämään toisiaan. Maryn liikuntavammainen mies Philip alkaa tutkimaan rikosta intohimoisesti ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Pian perheen sisällä tapahtuu uusi murha ja puukotus... Sen seurauksena Calgary saa selville murhaajan ja tajuaa kuinka suurta taakkaa syyttömät joutuvat kantamaan, koska heitä epäillään, vaikka he ovat syyttömiä.

Murha ei varsinaisesti tapahdu tarinan aikana, vaan se on tapahtunut jo aiemmin, mutta kirjan lopussa tapahtuu vielä toinen murha, jonka avulla alkuperäisenkin murhan murhaaja saadaan selvitettyä. Poliisin rooli kirjassa on aika pieni, sillä hän vain selvittää rikosta koko ajan, mutta ei saa mitään tuloksia aikaan. Poliisi on kirjassa myös sivuhenkilö, josta ei mainita kovinkaan usein. Tohtori Calgary ja Philip ovat tarinan etsiviä, jotka alkavat selvittää rikosta. Uhri, murhaaja sekä etsivät eli tohtori Calgary ja Philip ovat kaikki aika erilaisia ihmisiä, mutta ketään heistä ei varsinaisesti ole mikään ilkeä. Uhri ja murhaaja ovat vanhoja kavereita ja he ovat asuneet saman katon alla useita vuosia, mutta jokin saa murhaajan pään sekaisin ja tekemään murhan. Tohtori Calgary haluaa tutkia perheen asioita, koska perhe vaikuttaa hänen silmissään vähän oudolta. Philip taas päättää alkaa tutkimaan perheen asioita, sillä hänellä ei ole oikein muutakaan ajanvietettä. Ketään ei innostu ideasta, että Philip tutkii murhaa, mutta hän silti tekee niin kuin haluaa ja saa sen seurauksena kokea jotain kamalaa ja lopullista.

Tapahtumat ovat kaikki täysin realistisia, joka oli ainakin minun mielestäni hyvä, koska se toi tarinaan todentuntuisuutta ja jännittävyyttä. Kertoja ei hirveästi anna vihjeitä murhaajasta, mutta se käy läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja saa jokaisen kuulostamaan mahdolliselta murhaajalta. Oikea murhaaja tuli kuitenkin yllätyksenä ainakin minulle, vaikka häntäkin epäiltiin, mutta mielestäni olisi ollut muita paljon todennäköisimpiä murhaajia kuin se, ketä se oikeasti oli. Murhaajan motiiveista ja taustoista ei hirveästi kerrota, mutta lopuksi selitetään "syy" miksi hän oli tehnyt murhan. Murhaajaa ja hänen tekoaan ei oikein kukaan ymmärrä ja murhaaja joutuukin poistumaan heti paikalta, koska kaikki alkavat vihaamaan häntä, sillä hänen takiaan he ovat menettäneet ainakin kolme, ehkä jopa neljä ihmistä. Murhaajalla ei myöskään ollut mitään pätevää syytä tai selitystä tehdä yhtäkään murhaa.

 En usko, että teos vaikuttaa lukijan oikeustajuun sillä murha ei ollut mitenkään hyväksyttävä ja murhan seurauksena alkuperäinen syytetty Jack oli kuollut vankilassa. Murhaaja tappoi lopussa vielä yhden henkilön, joka oli hänelle uhkana ja puukotti toisen, joten hänen tekonsa eivät olleet hyväksyttyjä.

Mielestäni kirja oli hyvä, sillä siinä säilyi jännitys loppuun asti. Kirja etenee ehkä vähän hitaasti, mutta se silti tempaisi ainakin minut mukaansa. Kirjan loppuratkaisu oli ainakin minulle yllätys, mikä oli hyvä asia, koska se teki kirjasta mielenkiintoisen lukea. Voisin hyvinkin lukea dekkareita jatkossakin, vaikka ne eivät olekaan mitään iloisimpia kirjoja, vaan hyytäviä kertomuksia siitä, kuinka julmia ihmiset voivat olla toisilleen.









Agatha Christien mieltä hämmentävä Kohtalokas viikonloppu

Valitsin Agatha Christien dekkarin kohtalokas viikonloppu, koska olen katsonut melkein jokaisen elokuvan/jakson missä esiintyy Hercule Poirot. Rakastuin niihin ja päätin siksi lukea Agatha Christien teoksen jota en ollut vielä nähnyt tai lukenut.

Kohtalokkaan viikonlopun päähenkilö on Hercule Poirot. Kirjassa sivuhenkilöt ovat myös niin suuressa osassa, että minun oli vaikeaa päättää kutsunko heitä pää- vai sivuhenkilöiksi. Sivuhenkilöitä ovat John ja Gerda Christow, Henry ja Lucy Angkatell, David, Henrietta, Midge, Veronica ja tarkastaja Grange.

Kirja alkoi tylsästi, kun kirjan henkilöitä kuvailtiin ja esiteltiin vuorotellen. Kirjan henkilöt kaikki lähtivät viettämään viikonlopua maaseudulle Hollowiin. Ensimmäinen ilta sujui hyvin siihen asti, kunnes viereisessä talossa lomaa viettävä Veronica tuli lainaamaan tulitikkuja. Ensimmäisen yön oudoista tunnelmista huolimatta herättiin seuraavaan aamuun normaalisti ja Poirotkin oli tulossa Hollowiin päin. Kun Poirot saapui Hollowiin, näki hän ensimmäisenä Johnin makaamassa uimalammikon vieressä ammuttuna. Gerda revolveri kädessä seisoan hänen takanaan ja muut ympärillä ihmettelässä tapahtumaa. Kun John lausui viimeisen sanansa "Henrietta", alkoi Poirotin liian yksinkertaisen murhan selvittäminen.

Johnin murha tapahtuu kirjassa keskivaiheilla, kun kirjan henkilöt on oppinut tuntemaan jo melko hyvin. Murhaa Poirotin lisäksi tutkiva Grange vaikuttaa aluksi hieman turhalta ja hitaalta ihmiseltä, mutta lopuksi hänestä on kuitenkin hyötyä Poirotille. Hercule Poirotin omaa elämää ei kauheasti kuvailla kirjassa, mutta hänen ajatuksiaan ja tekemisiään murhaan liittyen kuvaillaan melko tarkasti. Kirjasta tulee esille, että Poirotilla on kova halu selvittää kuka on murhaaja ja miksi hän on murhannut Johnin. Monet kirjan henkilöistä kertoo Poirotille asioita joita eivät halua poliisille kertoa. Poirot huomaa jokaisen hänelle puhuvan valehtelevan ja tämä saa Poirotin hämilleen. Kun lopulta Poirot saa tietää kuka on murhaaja, hän tajuaa ettei murhaan ollut mitään ymmärrettävää syytä.

Kirja alkoi todella tylsästi, koska siinä vain kerrottiin henkilöistä ja heidän taustastaan. Aloin miettimään, että pystynkö koskaan lukemaan kirjaa loppuun asti. Kun kirjan henkilöt menivät Hollowiin kirja muuttui mielenkiintoiseksi ja aloin jopa pitää kirjasta. Kun kirjan lopussa paljastui kuka oli murhaaja, oli se minulle pieni pettymys. Odotin jotain ylättävämpää ja mielenkiintoisempaa. En suosittele kirjaa niille ketkä pitävät juonen käänteistä ja yllätyksistä. Mutta kirja oli kokonaisuutena ihan hyvä.

Agatha Christien arvoituksellinen Syyttävä sormi

Vaihtoehtoisista genreistä dekkarit kiinnostivat ehdottomasti eniten. Olen lukenut aiemmin Agathan kaksi kirjaa ("Eikä yksikään pelastunut" ja "Idän pikajunan arvoitus") ja koska pidin niistä molemmista, päädyin valitsemaan jälleen yhden Agathan dekkareista. "Syyttävä sormi" lähti mukaani kirjastosta takakannen tekstin perusteella.
   Kirjassa nuori Jerry Burton ja hänen siskonsa Joanna Burton lähtevät maaseudulle pieneen Lymstockin kylään rauhoittumaan Lontoon hälinästä. Vähän aikaa siellä majailtuaan he kuulevat, että kyläläiset ovat saaneet jo jonkin aikaa nimettömiä kirjeitä, joissa on kirjeen saajaan liittyviä ikäviä valheita. Myöskin Jerry ja Joanna saavat näitä inhottavia kirjeitä. Kyläläiset jättävät kirjeet aika lailla huomioimatta, kunnes yhden kirjeen seurauksena säädyllinen rouva Symmington tekee itsemurhan ja jättää pöydälle lapun, jossa lukee: "Minä en voi jatkaa..." Poliisikomisariot Nash ja Graves alkavat tutkia kirjeiden alkuperää. Jerry, rikospsykologiasta kiinnostuneena nuorena, haluaa olla osana tutkimuksia ja hänestä onkin paljon apua. Vähän ajan päästää samassa Symmingtoneiden kartanossa murhataan nuori palvelustyttö Anges Wooldell. Raaka murha saa kyläläiset järkyttymään pahasti. Poliisien tekemien päätelmien mukaan murhaaja asuu Lymstockissa. Hän kävelee pääkadulla, käy kaupassa ja tervehtii vastaantuljoita. Eikä kukaan tiedä, kuka tuo henkilö on. Dramaattisten tapahtumien ja tutkimuksien aikana Jerry ihastuu itsemurhan tehneen rouva Symmingtonin tyttäreen Meganiin. Kirjan loppuvaiheilla murhan tutkimukseen tulee mukaan myös neiti Marple. Murhista tulee esiin kamalia ja yllättäviä puolia, kun murhan tekijä ja kirjeiden lähettäjä saadaan kiinni. Neiti Marple ylistää Jerryä ja kertoo kuinka paljon Jerrystä oli apua tapahtumien ratkaisemisessa.
    Poliisin rooli romaanissa on tärkeä. Vaikka Jerry on ratkaiseva henkilö murhan ratkaisemisessa, poliisit pitävät tutkimuksia yllä ja toimivat tiiviisti Jerryn kanssa. Kirjassa minäkertojana toimii Jerry. Jerryn "normaalista" elämästä hänen kodissaan Lontoossa ei kerrota paljon. Hänen elämästään Lymstockissa kerrotaan paljon tarinan edetessä. Jerry tekee paljon asioita hetken mielijohteista ja hän ei pety, jos asiat eivät mene sunnittelemallaan tavalla. Hän on utelias ja se on yksi syy, minkä takia hän haluaa jäädä Lymstockkiin hyytävän murhankin jälkeen. Koska Lymstockin kylä on pieni, uhri ja murhaaja ovat usein tekemisissä toistensa kanssa. Poliisit ja Jerry ovat hyvissä väleissä melkein kaikkien asukkaiden kanssa. Kirjassa murhaa ratkovien henkilöiden ajatukset murhan tekijästä vaihtelevat usein ja uusia näkemyksiä esitetään koko ajan. Myöskin useita henkilöitä jätetään ulos laskuista mietittäessä, kuka voisi olla syyllinen. Näin yritetään saada lukija muuttamaan omaa teoriaan murhan tekijästä.
   Kirjassa oli mielestäni liian paljon "turhaa" selittelyä ihmisten taustatarinoista ja ihmisten suhteista toisiinsa. Odotin, että kirjassa olisi ollut vielä enemmän murhia ja niiden tutkimista. Murhia tutkittiin suhteellisen vähän ja mielipiteeni murhan tekijästä vaihtui vain pariin otteeseen ja pystyinkin arvaamaan murhan tekijän. Kirja ei siis vastannut odotuksiani ja missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa, että en haluaisi laskea kirjaa käsistäni.

Itsemurhasta murhaksi: Agatha Christie Särkyneen peilin arvoitus

Tehtävänantoa saadessa tiesin heti millaisen kirjan haluaisin lukea. Pienempänä olen katsonut ohjelmia televisiosta, joissa Hercule Poirot on ratkomassa jotakin murhaa ja tämän takia kirjavalinta oli minulle helppo. Valitsin Agatha Christien kirjan Särkyneen peilin arvoitus.

Kirjassa Baronetti Gervase Chevenix-Gore lähetti Hercule Poirotille käskykirjeen, jossa hän kertoo olevansa petoksen uhri ja vaatii Poirottia paikalle heti kirjeen saatuaan. Poirot hieman ihmettelee kirjeen tapaa käskeä hänet jonnekkin, mutta Poirot ottaa käskystä vaarin ja lähtee ensimmäisellä junalla Whimpleyhin, jossa Baronetti Gervase asuu perheensä kanssa. Sinne saavuttuaan on talo täynnä ihmisiä, mutta Gervasea ei näy missään. Kaikki kiiruhtivat Gervasen työhuoneen luokse katsomaan onko hänellä kaikki hyvin, kauhukseen he huomaavat Gervasen tehneen itsemurhan. Mutta onko se niin yksinkertaista, itsemurhako? Ei, Poirot ottaa asian käsiteltäväkseen murhan kannalta.

Poirot on rikosta ratkaiseva päähenkilö. Hänen yksityiselämäänsä ei kirjassa kerrota ollenkaan, mutta hänen ajatuksiaan kuvaillaan hyvin. Poirot on hyvin taitava yksityisetsivä, jolla on tarkat mielipiteet ja perustelut murhaan. Hän miettii asioita monesta näkokulmasta, eikä hänellä jää mitään huomaamatta. Poirot selvittää murhan tekijän ja tekotavan, murhan tekijä itse kertoo motiivin. Murhaaja kertoo motiivinsa kirjan lopussa. Murhaajan taustoista kerrotaan jonkin verran, sen verran ainakin että, hänen taustansa vaikuttavat murhan tekoon. Murhaajan tekoa esitetään kirjassa hyvin ymmärrettävällä tavalla, vaikka murha ei koskaan ole hyväksyttävää.

Kun valitsin kirjan en huomannut, että se sisältää Särkyneen peilin arvoituksen lisäksi kolme muuta rikosnovellia. Mielestäni tämä novelli oli erittäin hyvä pienoisdekkari. Novelli oli hyvä, erityisesti sen takia, että oli itse vaikea kuvitella miten itsemurha voisi olla murha, varsinkin kun tässä novellissa itsemurha oli lavastettu erittäin hyvin. Onneksi kirjailija kuvaili hyvin kaikki kohdat, ja saatoin itsekkin ajatella itseni Hercule Poirotin rooliin. Kirja oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä.